Pyydä vain uus mahdollisuus

Ajattelin nyt kertoa jotain laitoksesta, koska en ole pitkään aikaan kertonut siitä erityisemmin mitään.

Voin kertoa esim normaalin päivän laitoksessa, jolloin emme mene minnekkään.

6.00 - Herään ja valmistaudun kouluun

6.55 - Taxi on pihassa

8.10-14.50 - Koulua

16.00 - Laitoksessa

16.00 - Päivällinen

16.30 - Hiljainen alkaa

17.30 - Hetken rauha ja pakotus pihalle, ala-aste ikäiset saavat puhelimen hiljaisen jälkeen

19.00 - Kaikki sisällä ja iltapala, ala-aste ikäisten puhelimen palautus

19.30 - Ylä-aste ikäiset katsovat salkkarit, ala-aste ikäiset eivät saa katsoa

20.00 - Pikkupojat ( 5,6 v ) menevät nukkumaan

20.30 - ala-aste ikäiset huoneeseen

21.00 - Yläasteikäisten puhelimen palautus

21.30 - Yläasteikäiset omiin huoneisiin

Hiljainen tunti - Omassa huoneessa pitää olla tunti, läksyt pitää tehdä tällöin

Tietenkin voi olla myös päivän askareita, joita en ole lisännyt tuohon. Arkipäivinä ja lauanataina on töitä, jotka lukevat listassa ja siellä on töiden kohdalla ihmisen nimi, jonka pitää tehdä se työ. Meillä on ruokavuoro, tiskikone, roskat ja iltapalat. Ei hirveän kovia hommia, mutta joskus illalla lämpimään sohvaan käpertyynenä pakotetaan viemään roskia pihalle. Sen takia en tykkää roskien viemisestä. Paitsi kesällä on ihanaa kävellä asfaltin läpi aurinkon paistaessa vielä. 

Keskiviikkona on yleistentilojen siivous, jolloin pitää siivota joku yleinentila. Esim. vessa, käytävä. 

Torstaina pitää siivota oma huone.

En ole tällä hetkellä erityisen surullinen, jos joku ihmettelee tuota kuvaa. Oloni on itse asissa todella hyvä. Tänään kyllä vain ärsyynnyin taxissa, kun yksi hyvin typerä poika kiusasi kahta muuta ihmistä. Nämä kiusatut eivät saanet suutansa auki. Toinen oli kyllä valitettavasti kehitysvammainen, joka lisäsi tämän pojan kiusaamis intoa. Kun pääsimme taxista pois minä kysyin suoraan häneltä, miksi hän kiusaa heitä. Poika ei osannut vastata siihen. Hän vain naureskeli ja kysyi, että haittaako se minua. Vastasin kyllä ja hän vain lähti. Mutta päätin tosissani puuttua näihin tilanteisiin. Joskus nuorempana olisin varmasti ollut vain hissuksiin, mutta onneksi olen kasvannut. Vihaan kiusaamista niin syvältä sydänmestäni asti.

Elämässä ei mikään oo varmaa

Minulle tuli eilen yhtäkkiä illalla aivan kauhea olo ja sitten rupesi ahdistamaan. Itkin vain huoneessani istuen lattialla ja mietin, että menisinkö puhumaan ohjaajalle tunnetilastani. Kyllä onneksi uskalsin ja hän sai minulle paljon paremman olon. Kerroin, kuinka minua pelotti oma ohjaajani. Ei, tämä ei ole sellaista pelkoa, jota koen nähdessäni hämähäkin. Tämä on sitä pelkoa, kun huomaa lähenevänsä oma ohjaajan kanssa. En ole yleensä niin läheinen aikuisten kanssa ja se pelottaa jotenkin minua.  En tiedä miksi. En pelkää sitä, että hän voisi satuttaa minua ja se sattuisi enemmän, koska olemme läheisempia. En pelkää sitä, että hän lähtisi kaikki ajatukseni mukananaan. En pelkää sitä, että hän kertoisi minun elämäntarinaani jollekkin. En tiedä mitä pelkään. Silloin eilen illalla mietin jopa oma ohjaajan vaihtamista, mutta en minä sitäkään enää halua. En tiedä miksi, mutta minulle tuli vain paha olo asiasta.

En tiedä olisiko se auttanut, että lapsuudessani olisin kertonut enemmän asioita äidilleni. En tiedä, en ainakaan muista yhtäkään tilannetta, jossa olisimme jutelleet syvällisesti. Mutta olin silloin kyllä paljon pinnallisempi kuin nyt, joten saattaa johtua iästäni. En kyllä osaisi varmaan jutella äidin kanssa mitään henkilökohtaisia asioita. 

Kysyin perjantaina miespuoliselta ohjaajalta, että mikä on ensimmäinen sana, joka tulee mieleen sanasta koti. Hän vastasi, että hänen tytöt. Nyökkäsin ja olimme hetken hiljaa. Hän yhtäkkiä yllätti minut ja kysyi saman kysymyksen minulta. En ehtinyt edes ajatella mitään, kun sanoin, että alkoholi. Kauhistuin ajatusta, kun tajusin, että se oli tullut ensimmäisenä mieleeni. Ohjaaja näytti vähän surulliselta kuullessaan tämän.

Onko kaikki turhaa mitä koen tai tunnen

Onko kaikki harhaa mitä näen tai mietin

Keltä vastauksia kysymyksiin joita päässä pohdin

En haluis enää kysymyksii kerää koska niihin hukkuu

Tulee koko arkki täyteen mutta ei se auta yhtään

Suljen silmät annan ajatusten ottaa vallan

Kuvat ovat omiani & sanat ovat Mc Manen biistä Tyhjä Peili

En ajatuksiltani rauhaa saa

Elikkäs haluaisin nyt sanoa pari asiaa siitä edellisestä videopostauksesta. Tunnen oloni todella tyhmäksi jotenkin, kun tein sellaisen. Kirjoitan yleensä vakavaa tekstiä ja yhtäkkiä videossa pompahtaa naurava tyttö. Toivottavasti minusta ei tullut nyt sellaista 'massaihQdaa' tyttöä mieleen. Ajattelin, että voisin joskus tehdä yksin videon niin, etten nauraisi kaverin läsnäololle. Mutta tavallaan hyvä, että pystyin näyttämään olevani hyväntuulinen täällä kirjoituksien keskellä.

Minulla oli eilen aivan sairaan hyvä olo, en tiedä mistä se johtui. Pidin itseäni kauniina ja muutenkin päivä tuntui hyvältä. Tälläisiä mielialoja tulee aina välillä ja minä suoraan sanoen rakastan niitä. Sillä välillä voin loukkaantua ihan pienistä asioista ja itsevarmuuteni katoaa nollaan. Vaikka silloin tietäisin, että ei kaikesta kannata loukkaantua, niin aivoni vain eivät vain käsitä sitä ja en jaksa yrittää edes tunkea sitä ajatusta sinne, sillä tiedän sen päivän menevän ohi ajallaan.

Haluaisin muuten kysyä, että haluaisitteko kuulla jotain enemmän laitoselämästä tai minun elämästäni ?

Mä tässä jossain kohtaa mietin, että onko pahempaa menettää ihminen fyysisesti vai henkisesti. Joskus minusta tuntuu, että menetän ihmisiä henkisesti ja se on kamalaa. Fyysisesti en ole menettänyt ketään, joten en voi yrittää edes ymmärtää, kuinka paljon se voi sattua. Näin kyllä unta, jossa kaverini kuoli ja muistan maanneeni lattialla itkemässä ja sisälläni oli valtava tuska, se vain pysyi siellä vaikka yritin itkemällä saada sitä pois. Kärvistelin suruntunteessa ja se oli erittäin hirveä uni.. Mutta minun vastaukseni tähän kysymykseen on, että jos tietää molemmat vaihtoehdot, eli kysytään haluatko menettää hänet fyysisesti vai henkisesti, niin ajattelen, että silloin on pahempaa varmaan menettää henkisesti eli mielummin toivoisi varmaan hänen poistuvan keskuudestamme.. Tuo oli pahasti sanottu ja en tiedä ajattelenko edes tuolla lailla. Silloin kolme viikkoa sitten ajattelin noin, mutta jos ihminen on hyvä ystävä, haluaisin hänelle kaikkea hyvää ja mielummin menettäisin hänet sitten henkisesti. Mutta jos ei tiedä molempia vaihtoehtoja, fyysinen menettäminen on varmaan kamalampaa. Silloin ei tiedä, että olisi voinut menettää yhteyden häneen. Silloin vain miettii ikävää sitä ihmistä kohtaa ja kaikkia kokemuksia hänen kanssaan, surua. Mutta älkää välittäkö minun mielipideestäni, teillä voi olla eri mielipideet. Mutta kaikki pitää hyväksyä, muistakaa se. 

Lapsi on kai päästänsä sekaisin

Kirjoitan tätä tällä hetkellä kaverillani, jonka luokse menin suoraan koulusta. Vähän vaihtelua laitoksen arkeen, joka tuntuu minusta välillä niin turhauttavalta. Olen huomenna menossa omaohjaajareissulle eli siis vietän päivän oma ohjaajana kanssa kahdestaan ja teemme sitä, mitä minä haluan. Tällä kertaa minulla ei ole oikein mitään toiveita, haluan ostaa muutaman vaatteen ja käydä syömässä, ehkä katsoa elokuvan. En tiedä. Ehkä mielummin vain istuisin syrjäisessä kahvilassa tumma kahvikuppi kätösissäni ja juttelisin hänen kanssaan. Mutta katsoo sitten huomenna. Ja olin maininnut täällä yhdessä postauksessa, että menisin terapiaan ja siitä koko ajan järkkäillään. Ajatella, menen tuntemattomalle ihmisille puhumaan tunteistani. Wou, olen todellakin yllättynyt itsestäni ! Niin, jos edes pystyn puhumaan hänelle. Toivon, että en ryntää pois huoneesta tai ole vain hiljaa vittuuntuneena. Niin ei saa tapahtua. 

Tässä pieneksi piristykseksi yksi todella, todella pieni video. Anteeksi, mutta en saanut sanonuttua melkein mitään naurultani. Sanokaa vain, jos olisi kiva saada videopostaus joskus.

lisäys :

Ja tässä puhun enkä vain naura, vaikka nauran kyllä todella paljon. Anteeksi, jos ette kuule mitä sanon ja äänensävyni voi mennä ihan miten sattuu. Ja jos ääneni kuulostaa joisakin kohtii möreältä, niin se on vain videon syytä. Tunnen oloni todella tyhmäksi, kun näytän itseni ihan livenä. Niin, minäkin olen vain ihminen täällä kirjoituksien keskellä.

Sanomme asioita toisillemme, mutta eri huoneissa

Taas kerran mietin, miten minä tämän aloitan. En tiedä pitäisikö tervehtiä, vai kertoa mikä olotila minulla on juuri tällä hetkellä, kun istun tässä mustassa tuolissa katsoen tietokoneen ruutua. Mutta oloni on tällä hetkellä ärsyyntynyt ja muutenkin huono, joten jätän sen nyt syrjemmälle. Perjantaina viisi parasta kaveriani tulivat tänne laitokseen ja olin hyvin innostunut silloin, kun ohjaajan kanssa istuimme autossa juna-asemalla odottaen, että heidän juna pysähtyisi meidän eteemme avaten heidän hymynsä. Kyllä, minä ainakin tykkäsin olla heidän kanssaan sen yön. Juttelimme yöhön ja söimme herkkuja, katsoimme elokuvan. Kaikkea normaalia, mitä yleensä yökylissä tehdään. Odotan aina näitä tälläisiä, että voimme jutella yöhön asti. Se tuo turvaa, kun voi kertoa kaiken kavereilleen. No tietenkin on sellaisia pieniä salaisuuksia, mutta kaikkein suurimmat salaisuudet saa kertoa heille, niin se tuo hyvän olon. Saa kertoa ajatuksiaan eikä kukaan mollaa niitä, ollaan yössä. Koulussa sellaisten asioiden kertominen ei tulisi kuuloonkaan. Liian monta kuuntelevaa korvaa ympärilläni, eikä voi ikinä olla varma, että kuka sen sitten seuraavana päivänä tietää ja kuka ei.

Mutta oloni on silti ärsyyntynyt tällä hetkellä. Se vain kasvaa, kun tapahtuu pieniäkin asiota, jotka käyvät hermoille. Voisin pian yrittää rauhoittaa itseäni kuuntelemalla musiikkia, istumalla lattialla ja katsoa vain seinään. Sillä tavalla minä rentoudun. En yleensä mieti hirveästi mitään kummempia, katselen julisteita vain ja niiden yksityiskohtia. Yleensä en tiuski ärsyyntyneenä, mutta voin olla hieman epäkohtelias ihmisille. En yleensä huuda, mutta voin mumista niin, ettei toinen kuule edes mitä minä sanon. Sitten kun hän sanoo, että mitä, minä vain häivyin paikalta. En silloin ole hirveän sosiaalinen. Mutta joskus joku saa minut nauramaan ja se auttaa paljon. Ymmärrän kyllä, että pitäisi olla positiivinen, mutta välillä ei vain huvita. Ja eikös se ole aika sairasta, jos ärsyyntyneenä vain hymyilee ja nauraa. Jos toinen satuttaa, hymyilee vain ja kehuu hieno säätä. Yleensä kyllä toisen satuttaessa hymyillään ja näytetään, ettei se satu, mutta illalla omassa huoneessa yön syleilyssä mietitään sitä kaikilla aivosoluilla ja annetaan suolaisten pisaroiden valua poskia pitkin lakanalla.

Ajaudun tietoiseen hulluteen

Hyvin meni. Hyvää kuuluu. Ihan hyvää. Aina jos kysyy joltakin mitä kuuluu, yleensä ihmiset vastaa aina myönteisesti. Kaikki voivat aina valehdella hymy kasvoilla, että hyvin menee. Ei vain kehtaa sanoa, että menee ihan perseelleen koko elämä ja ajatukset ovat vain negatiivisia. Sillä eikös ihmiset aina odota, että se toinen vastaa myönteisesti ? Entä jos se toinen vastaisikin ihan totuudenmukaisesti ja haukkuisi elämäänsä, miten kysyjä suhtautuisi ? Hän olisi varmasti hämmästynyt. Hän oli odottanut hyvää vastausta ja yhtäkkiä kaikki toisen murheet olivat hänen silmiensä edessä toisen luetellessa. Myönnän itsekkin valehtelevani joskus, ei sitä kehtaa aina rehellisesti sanoa. Minusta kyllä voi huomata huonon oloni, mutta sanani väittävät eriä, joten siinä on sitten pulma kysyjälle. Mutta ei se ole hänen ongelmansa, saa miettiä ihan niitä omiansa. Ei minun ongelmani kuulu välttämättä hänelle.

 

Mutta jos minä kysyn joltakin mitä hänelle kuuluu, haluan kuulla rehellisen vastauksen. Mielummin kuulen elämän olevan ihan väärillä raiteilla, kuin valheellisen vastauksen tekohymyn kera. Mutta myönnän, että joskus ei vain jaksa kertoa totuutta. En syytä siitä ketään. Jokainen valehtelee elämänsä aikana. Totuus ja valhe ovat koko ajan ristiriidassa toistensa kanssa. Mikä on totta ja mikä on valhetta. Lapsena opetetaan, että joulupukki on totta. Sitten saamme tietää isompana, että se onkin valhetta. Miksi vanhemmat valehtelevat ? Vai valehtelevatko he edes, voihan se joulupukki olla jossakin tuolla pimeisyyden keskellä. Väliäkös sillä. Mutta on hyvin vaikeaa luokitella välillä faktaa ja fiktiota toisistaan, esim jos on kaksi ihmistä. Molemmat kertovat eri tarinan ja siitä pitäisi sitten päättää, kumpi on totta ja mikä valhetta. Se on hyvin ärsyttävää, jos molemmat kuulostavat vakuuttavilta ja syyttävät vain toisiaan. Tiedä siitä sitten kummalla tulee vain kasa valheita suusta.

Tähän meni multa vuosia tottua

- ANTEEKSI PITKÄSTÄ TEKSTISTÄ, EN OLLUT KIRJOITTANUT PITKÄÄN AIKAAN JOTEN HALUSIN KIRJOITTAA PIDEMMIN. JOS JAKSAT LUKEA, MAHTAVAA. SAISIT HALIN, JOS TUNTISIN SINUT. MUTTA JOS ET JAKSA, EI SE MITÄÄN. EI TARVITSE. TARKOITAN TÄTÄ TODELLA -


Heippa. Vai pitäisikö sanoa moi. Vai mo. Vai heissan. Vai tervehdys. Vai jos en edes sanoisi tervehdystä. En ole ennenkään sanonut, joten miksi sanoisin nyt. Ei irrottauduta tavoistamme pois. Eikös se vain ole niin, että ihmiset aina juuttuvat tapoihinsa. Tavat tuovat turvaa meille, ei tarvitse tehdä mitään uhkarohkeaa. Jos jäätelökioskilla on aina ottanut suklaajäätelöä, ei sitä yhtäkkiä voikkaan ottaa sitä uutusjätskiä jota telkkarista on mainostettu jo viisisataa kertaa. Koska entä jos ei tykkääkään siitä jäätelöstä ? Sittenhän meni aivan turhaan rahaa eikä saanut sitä tuttua ja turvallista makunautintoa, joka on koettu jo liian monta kertaa, mutta ikinä siitä ei saa kyllikseen. Jos on aina kirjastossa lainannut vain hyvältä kuulostavia kirjoja eikä ikinä viitsi ottaa sitä fantasia kirjaa, joka ei kiinnosta pätkääkään. Sehän on ihan turhaa lukea kirja, joka ei kiinnosta. Mutta oletko ikinä lukenut sen tyyppistä kirjaa ? Jos olet, okei, jätä kirja hyllyyn. Mutta jos et, mikset koittaisi uusia asioita ? Ihmiset minun mielestäni turvautuvat tapoihinsa liikaa, ihan kynsin ja hampain he pysyvät kannoissaan, koska näin on tehty aina, joten tästä asiasta ei poiketa. Jos uskallat kokeilla asioita, peukkuja sinulle !

Mutta kyllä tavat ovat hyväksikin, jos on tapahtunut jotain dramaattista. Jotain elämää mullistavaa, niin on hyvä turvautua tapoihin. Tavat antaa turvaa siinä kohtaa oikeassa mielessä, ne kertovat, että on muutakin elämää kuin se elämänkäänne, jota ihminen miettii. Olen huomannut, että se auttaa oikeasti. Jos on tapahtunut jotain, niin olen ollut tyytyväinen, että pystyn menemään kouluun ja keskittyä vain englannin sanoihin. Mutta jos on tapahtunut jotain todella dramaattista, silloin ei kannata turvautua tapoihin ja tukahduttaa tunteisiin. Kyllähän sitä on pakko itkeä ja raivota, ne kuuluvat paranemiseen.

 Olen tällä viikolla itsekkin raivonnut. Tai en suoraan sanonut raivonnut, mutta olen sanonut äidille syytöksiä. Syytöksiä lapsuudestani, hänen juomisestaan. Kirjoitin kaiken tekstiviestille ja lähetin sen, nappia vain painamalla. Itkin, en tiedä miksi. Tajusin silloin, että en ole kokonaan parantunut. Minäkin padon tunteitani. Vähättelen tapahtumiani. Silloin joskus viikko sitten juttelin kavereideni kanssa tai no kahden kaverin kanssa ja he järkyttyivät lapsuudestani. Niin, en ollut aiemmin miettinyt sitä. Tajusin, että olen pitänyt sitä vain sisälläni. Mietin nyt tosissaan sitä, että haluaisinko terapiaan. Se voisi tosissaan auttaa minua. Voisin oikeastaan aloittaa sen, kyllä minä varmaan siihen pystyisin. Niin sinä iltana kun lähetin sen viestin, minä myös juoksin ohjaajan perään kun hän oli lähtemässä töistä. Minä olin itkenyt koko illan huoneessani ja halusin purkaa tunteeni jollekkin. Ohjaajat olivat kyselleet sinä iltana mikä minulla oli, mutta en halunnut kertoa. Mutta sillä hetkellä, kun tajusin ohjaajan sulkevan oven, ohjaajan, jolle voisin kertoa tunteistani. Katsoin ikkunasta ja näin hänen tekevän vielä jotain autossaan. Itkin ja mietin kuumeisesti. Menenkö vielä, viitsinkö. Niinpä juoksin villasukillani talvisen ja lumisen pihan poikki autoa kohti, joka jo peruutti. Hypin ikkunan edessä ja hän pysäytti auton.

Villasukat märkinä hyppäsin hänen etupenkilleen melkein liiskaten hänen levynsä. En tiennyt mitä sanoa, joten kysyin vain tyhmänä, että milloin hän tulee seuraavan kerran töihin. Hän vastasi kysymykseen ja me olimme hetken hiljaa, kunnes purskahdin itkuun. Sanoin asian, jota en ollut sanonut kellekkään. Menimme sisälle ja vuodatin kaiken hänelle. Hän kuunteli ja neuvoi, halasi minua ja hän oli ymmärtäväinen. Hän oli todella mahtava ihminen. En olisi ikinä uskonut, että olisin voinut purkautua hänelle niin. Ei se johtunut siitä, että hän oli eri sukupuolta. Se ei vain tuntunut joskus järkevältä. Mutta silloin olin erityisen helpottunut siitä, että sain kertoa kaiken. Nukkumaan mennessäni, olin vain niin onnellinen. Olisin seuraavana päivänä saanut jäädä laitokseen, ei olisi tarvinnut mennä kouluun. Mutta minä halusin mennä, ja hyvä niin. 

HAASTE

Minut nyt haastettiin tekemään tälläinen, joten tehdäänpä nyt. Vähän vaihtelua siihen minuun kirjoittamamiin valkokirjaimisiin teksteihini.

Säännöt:

x Kerro 11 asiaa itsestäsi.

x Vastaa haastajan 11 kysymykseen.

x Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.

x Kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät.

Faktat

1. Mietin välillä liikaa, että pääkin tulee kipeäksi.

2. Jos juon teetä, haluan aina sen syvemmän lusikan, koska se on minun mielestä karismaattisempi.

3. Leivon aina välillä ja suosikki on äklönmakea suklaakakku, jossa on tietenkin kuorrutuksena ällönmakea suklaakuorrutus.

4. Kuuntelen aamuisin samalla kun meikkaan niin Zen Cafea ikivanhasta radiostani, joka on minulle hyvin rakas.

5. Luen paljon ja arvostan todella paljon hyviä kirjalijoita.

6. Tykkään, jos minulle esitetään kummallinen kysymys.

7. Haluaisin parantaa itsetuntoani, sillä se on välillä todella huonossa jamassa, mutta välillä se on kyllä hyvässäkin kunnossa.

8. Vihaan riitoja ja haluan yleensä selvittää ne aika nopeasti.

9. Itken usein, aika turhistakin syistä.

10. En ymmärrä ihmisiä, jotka haluavat täyttää kotinsa kukilla ja muilla kasveilla.

11. Haluaisin, että kiusaaminen lopetettaisiin. 

Kysymykset

1. Mikä on lempivärisi?

  - Musta ja vihreä

2. Mitä toivot eniten joululahjaksi?

- Hyvän hajuista hajuvettä

3. Mikä puhelin sinulla on?

- Nokian peruspuhelin, joka on harmikseen joutunut monesti kokemaan seinän kovuuden

4. Mistä ostat vaatteesi yms?

- Kaupoista, milloin mistäkin.

5. Minne menisit, jos saisit mennä minne vain?

- Jonnekkin outoon paikkaan, jossa saisin retkeillä reppuni kanssa tai sitten vain ihan löhöilemaan aurinkoon niin kuin muutkin turistit.

6. Mikä on lempi ruokasi?

- Tortillat, ehdottomasti

7. Oletko matkustanut ulkomaille? minne?

- En ole ikinä, vaikka kovasti haluaisinkin lähteä jonnekkin kauas.

8. Minkä tietokoneen omistat?

- Sellaisen mustan ärsyttävän kapistuksen, joka joskus ei kunniota tahtojani.

9. Mikä esine on sinulle tärkein?

- Päiväkirjat.

10. Millaista musiikkia kuuntelet? 

- Hyvin sekalaista, laidasta laitaan, ojasta ojaan, niin. En jaksa luetella.

11. Mikä on suosikki leffasi?

- Twilight & Trust

 Haastetut:

Kaikki jotka lukevat tämän ja omistavat blogin, anteeksi en jaksa haastaa ketään erityisesti.

Niin moni tarjoaa vain pelkkiä kuoria

Viikonloppu, miten ihanaa. Saa valvo pitempään tietäen, että huomenna se herätyskello ei pirise ärsyttävästi tuossa yöpöydällä. Voi tehdä asioita, joita haluaa tehdä eikä tarvitse miettiä matematiikan yhtälöitä. Yleensä ihmiset herkuttelevat viikonloppuna ja voivat katsoa elokuvavuokraamosta hakeneensa elokuvan. Täällä meillä on ihan perus rytmi perjantaina, päivälliset, ym. Mutta myöhäisempi nukkumaanmeno aika eli puoli tuntia myöhäisempi. Itse joudun siis kipittämään julisteiseen huoneeseeni klo 22. Tänään eli lauantaina ohjaaja voi herättää aamulla puoli kymmeneltä , jos on joku vähän tiukempi. Yleensä saa silti nukkua vähän pidempään siitä. 

Tänään aamulla oli tiukin ohjaaja töissä, joka tuli puoli kymmeneltä herättämään minut hyvästä unestani. Unenpöpperöisenä löntystelin sitten aamupalalle. Otin jogurtin ja revin siitä sen suojajutun. Vai miksi sitä kutsutaan ? Kaikki varmaan tietää sen, jugurtista revitään aina se ylinosa pois, että pystyy syömään sen jugurtin edes sieltä sisältä. Mutta niin, rupesin siinä sitten miettimään miten eri ihmiset ottavat sen pois. Jotkut jättävät sen lerpsuttamaan ja lusikalla raaputtavat siitä jugurtin jämät. Toiset repivät sen kokonaan pois ja jotkut voivat nuolla sen. Jotkut laittavat sen hienosti pöydälle lepäämään tai he voivat heittää sen heti roskiin. Turhaa miettimistä, mutta aamupala pöydässä tuli tälläistä mieleen. Mitä te ajattelet aamupala pöydässä silloin, kun olette juuri heränneet ?

Kävin eilen suomalaisessa kirjakaupassa ostamassa kuusi kirjaa lahjakortillani, jonka voitin yhdessä koulun kisassa. Niin, siellä on siis suuret alet. Sain itsekkin kuusi kirjaa kolmellakympillä. Tyytyväisenä palasin laitokseen ja asettelin ne lattialle. Katselin niitä ja luin takakansia. Se on yleensä aina näin. Jos ostan jotain uutta, minun on pakko katsella sitä ja etsiä yksityiskohtia. Siinä on sitä uuden tavaran iloa. Luin muuten pari päivää sitten ihanan kirjan. Itkin siinä lopussa, nyyhkytin vain sängyssäni pitäen kirjaa visusti sylissäni. En siis yleensä siis sure fyysisesti kirjoja, eli en suoraan sanottuna itke yleensä kirjoille. Muutamia kertoja kyllä, mutta nyt minua vain huvitti päästää suolapisarat valumaan poskilleni. Silloin minä rupesin miettimään, että onko kyyneleet lämpöisiä, kylmiä vai ruumiinlämpöisiä. En osannut vastata ja mietin taas sitä kirjaa. Se oli hyvin sellainen, että siinä tapahtui asioita joita ei yleensä tapahdu ihmisille. Epäuskottavako ? No en nyt niin sanoisi, juoni vain imee mukaansa ja se tuntuu siinä kohtaa uskottavalta. Ei se sitten hirveästi jälkeenpäin, mutta se on niin ihana tarina ! Puhun siis HOLLY GOLDBERG SLOAN:in NÄKYMÄTÖN POIKA kirjasta. Onko kukaan muu lukenut kyseistä kirjaa ?

On opittava kärsimään voidakseen elää

Eli siis on vuosi 2013. Jotenkin outoa ajatella, että vuosi on kulunut niin nopeasti.. Tuntuu, että aika menee niin nopeasti ja minä yritän takertua siihen vaivaisesti. Sitten taas välillä tuntuu, että minun pitää vetää sitä aikaa eteenpäin, kun se menee niin hitaasti yksinkertaisesti. Mutta eihän sitä pysty hidastamaan eikä nopeuttamaan, aika menee miten haluaa. Kukahan on keksinyt ajan ? Miksi ihmeessä hän edes keksi sen. Kellonajat, näytösajat, pääni menee sekaisin. Ja miksi eri puolilla on maata on eri kellonajat ? Kyllä ymmärrän, että aurinko on kaikilla puolilla miten sattuu, mutta miksei kaikilla voisi olla samat kellonajat edes. Jotkut sanoisivat menevänsä neljältä nukkumaan, toiset menisivät kymmeneltä.

 Mutta ymmärrän kyllä, että on hyvä olla kellonajat. ' Nähdään sitten joskus tuossa kahvilassa, kouluu alkaa suurinpiirtein siinä kohtaa, kun heräätte ' Toki se helpottaa todella paljon elämää, mutta entäs jos kelloanajat ja koko aika yleensä katoaisi yhtäkkiä. Miten ihmiset suhtautuisivat tähän ? Olisivatko kaikki aivan sekaisin tästä ? Mutta aika kyllä elää koko ajan meidän kanssamme, ei sitä voi estää.

Taidan välillä vähän miettiä turhia asioita. Mutta kukapa ei. Jos ihminen ajattelee koko elämänsä ajan, niin on varmaan järkevämpää ajatella välillä turhia kuin ahdistaa päätään syvällisillä kysymyksillä esim. eikö avaruus lopu ikinä, mikä on elämäntarkoitus, ym. Koko ihminen varmaan sekoaisi, jos hän miettisi liikaa syvällisiä. Vai tulisiko hänestä erittäin fiksu ihminen ? Kuka haluaa olla tämän kokeen koekaniini ?

Itse olen miettinyt paljon elämäntarkoitusta. Ajatelkaas nyt, ihmiset syntyvät maapallolle. Elävät, nauravat, kokevat muutoksia. Luovat ihmissuhteita, jonka kautta he jatkavat tätä kiertokulkua. Sen jälkeen he ovat vanhoja, kärsivät varmaan kivuista ja kuolevat. Niin, mitä järkeä tässä on ? Vai pitääkö tässä edes olla järkeä. Mutta olen jutellut yhden kristityn kanssa ( kai hän oli kristitty, onko niillä nimillä jotain merkitystä ? kyllä ymmärrän, että muslimi eroaa buddhasta ja niin edelleen)  Niin siis juttelin kristityn kanssa tästä asiasta ja hän sanoi, että hänen elämän tarkoitus on mennä Jumalan lakien mukaan ja päästä taivaiseen. Se kuulosti hyvin järkevältä. Ensin testataan, onko hän sopiva taivaaseen ja sen jälkeen pääsee sinne. Jos pääsee.

Mutta entäs ihmisillä, jotka eivät ole uskossa, mikä elämäntarkoitus heillä on ? Tämä kyseinen kristitty sanoi minulle suoraan, ettei heillä ole. Se kuulosti erityisen synkältä minun korvissani. Puhuin tästä asiasta sitten erään toisen ihmisen kanssa, joka ei ole käynyt riparia, mutta uskoo kyllä Jumalaan. Hän ei silti hyväksy kaikkia Jumalan oppeja. Hän sanoi, että ei kannata miettiä liikaa. Kannattaa vain nauttia elämästä ja kierrellä maailmalla, tutustua erillaisiin ihmisiin. Ei kannata miettiä elämäntarkoitusta, siinä vain tulee surullisemmaksi, kun tajuaa hiljalleen, ettei siihen saa vastausta. Mutta niinhän se on, ehkä minun pitäisi lopettaa sen miettiminen tai mennä uskoon. Ehkä pikkuhiljaa voisin antaa Jumalan tulla elämääni. Ehkä.

Ihmisen elämässä on kaksi suurta päivää - se jona hän syntyy, ja se, jona hänelle selviää miksi

- James Baldwin