When your legs are tired, walk with your heart

Elämä on yllättänyt minut kerta toisensa jälkeen. Yhtäkkiä se syleilee ja tuntuu parhaalta ystävältä. Toisessa hetkessä se on paiskannut minua maahan ja kysynyt missä vahvuuteni on, pääsenkö ylös. Se paiskasi minut maahan keskiviikkona asialla, jota en olisi voinut kuvitellakkaan. Minulla oli monta viikkoa hengitys tuottanut kipua ja hengästyin erittäin helposti. Tanssiharkoissa rukoilin, että ne loppuisivat jo, sillä sydämeni hakkasi ja kipu säteili kehooni. Kotona kyyneleet valuivat, en kyennyt ymmärtämään miksi kehoni pettää minut näin. Olin aina luottanut siihen ja se vei minua aina elämässä eteenpäin. 

Keskiviikkona ajattelin, että minun on pakko käydä lääkärissä, tälle löytyy joku hyvä selitys. Ehkä se on vain pahalaatuinen flunssa ajattelin ja mietin kahdelta alkavaa ajotuntia. Silloin en vielä ymmärtänyt, että päiväni ohjelma menisi kokonaan uusiksi. Minusta otettiin verikokeita, sydänfilmejä ja röntgenkuvia ja istuin odottamaan tuloksia. Sitten lääkäri kutsui minut ja kertoi mitä he epäilevät. Ei, ei minulla voi olla sitä, ajattelin. Olenhan vasta 17-vuotias ja suhteellisen terveellisesti elävä nuori nainen. Minut passitettiin tietokonetomografiaan eli viipalekuvaukseen jonka jälkeen selviäisi onko minulla kyseinen sairaus. Kyyneleet silmissä odotin tuloksia, kertokaa minulle, että tämä oli vain hauska vitsi ja saisin lähteä. Lääkäri tuli luokseni ja sanoi sanat, joita pelkäsin 

" Sinulla on keuhkoveritulppa. "

Purskahdin itkuun, miten tämä on mahdollista. Minulle kerrottiin kuinka molemmissa keuhkoissani on tukkeutumat ja toisessa keuhkossa on infarkti. Syynä olivat e-pillerit ja tupakointi. Joudut jäämään sairaalaan muutamaksi päiväksi, lääkäri kertoi minun yrittäessä sisäistää tietoa. Kaksi ohjaaja laitoksesta ryntäsi huoneeseen itkien ja halasi minua. Sain ensimmäisen mahapiikin ja minua alettiin kuskaamaan osastolle. Olin shokissa enkä kyennyt ymmärtämään mitään. Istuin pyörätuolissa lääkärin kuljettaessa minua ja mietin, kuinka aamulla en ollut aavistanut lainkaan mitä tulisi tapahtumaan. 

Seisoin vessan peilin edessä ja tuijotin itseäni. Käsivarressani kanyyli ja kaulassani roikkui EKG-laite, joka tarkkaili sydäntäni. Nostaessani paitaa näin pienen mustelman, jonka mahapiikki oli minuun tehnyt. Ranteessani oli pieni arpi valtimoverikokeesta ja kädessäni oli potilasranneke. En tunnistanut peilistä heijastuvaa tyttöä. Kyynelet vierivät vaistomaisesti ja pyyhkäisin ne pois. Nyt pysytään vahvana. 

Olen ollut nyt keskiviikosta lähtien sairaalassa ja pääsen maantaina pois. Minun onneni taudissa oli se, että olen niin nuori, että se saadaan kuntoon lääkityksellä. Mahapiikkejä annetaan sairaalassa oloni ajan ja sen jälkeen syön tabletteja puoli vuotta. Jos selviää, että sairauksen syntyyn vaikutti myös perinnölliset tekijät, joudun syömään koko elämäni ajan verenohennuslääkkeitä. Joudun käyttämään tukisukkia puolen vuoden ajan enkä saa enää ikinä käyttää e-pillereitä. Tupakoinnin on myös loputtava, sillä jos jatkan saattaa sairaus uusiutua tai tulla jotain pahempaa tilalle. Liikuntakieltoa minulla on kuukauden ajan ja luultavasti en edes pääse tulevaan tanssiesitykseen. Jos kykenen menemään, olen ylpeä itsestäni, jos en kykene niin sitten katson kulisseista enkä syyllistä itseäni. Joudun ottamaan rauhallisesti, kun pääsen takaisin laitokseen enkä saa rasittaa itseäni. Kouluunkin minut on kuskattava autolla ja koulussa en saa käyttää portaita vaan minun on mentävä hissillä. 

Tämä on ollut minulle vaikeaa. Henkisiä takapakkeja on tullut elämäni varrella enemmän ja niihin on kehittynyt omat selviytymiskeinonsa. Mutta sitten kun oma kroppa pettää, olen avuton. Fyysisesti olen aina ollut hyvässä kunnossa ja sen olen aina pitänyt liikkeellä vaikka henkisesti on ollut ajoittain huonompi olo. Nyt kehoni ei hetkeen kykene siihen ja joudun hoitamaan sitä. Olen niin itsepäinen ihminen yleensä kehoni suhteen, niin kuin en mennyt tästäkään asiasta lääkäriin moneen viikkoon vaan sinnittelin mielummin. Nyt minun täytyy opetella kuuntelemaan kehoani ja jarrutella heti, jos tuntuu pahalta. Tämä opettaa minua paljon ihmisenä ja tämän kokemuksen jälkeen olen taas vahvempi. Minulla on siis kaikki hyvin, tälläkin hetkellä hymyilen. Elämä, anna eteeni mitä vain, mutta minä kyllä selviän. Se naurava minä oli hetken poissa, mutta se on taas esillä. Elämä, miten yllätyksellinen sinä olet. 

Avasin väärän lahjapussin ja naurattaa

Miten selviät haasteista, koko elämästä ylipäätään? Monesti tätä asiaa mietiskellyt ja pohtinut omaa suhtautumista vastoinkäymisiin. Oman tapani olen löytänyt, ehkä voisin kertoa esimerkin. Olin koulusta lähdössä perjantai iltapäivänä ja tietenkin pyörällä matkassa. Pyörän kohdalla etsiskelin pyörän avainta ja en sitä löytänyt mistään. Nytkö olen sen kadottanut, ajattelen vain ja ärsyyntyneisyys kohoaa. Lähden sitten kävellen matkaan pienessä sateessa ja mielitila ei mikään parhain. Miksi juuri nyt, ei sitten huvittaisi millään. Haen sitten vara-avaimen ja lähden takaisin, samassa negatiivisessa mielentilassa. Sateenvarjon kanssa tallustelen katuja musiikin soidessa kuulokkeista. Päästessäni takaisin koululle hakemaan pyörääni huomaan, että avain oli pyörässä kiinni. Katsoin vain avainta. Ensireaktioni on, että mitä ihmettä. Sen jälkeen rupean nauramaan. Kuinka suuttuneena lähdin ja kirosanoja päästellen suusta ja avain olikin koko ajan pyörässä. Mielitilani kohoaa ryminällä ja minua vain naurattaa. Jotenkin ärsyyntyneisyys katoaa ja pyöräillessäni takaisin minä vain hymyilen.

Tämähän ei mikään suuri vastoinkäyminen ollut, yritin sillä vain selittää, miten suhtaudun asioihin. Selviän aina huumorin ja positiivisen asenteen avulla. Jokaisesta elämän vaikeudesta olen löytänyt hyvää ja suhtautunut niihin huumorilla. Voi kuulostaa hieman epäselvältä, miten voi löytää huumoria esim. läheisen itsemurhayrityksistä. En suhtaudu itse asiaan huumorilla, totta kai elämän riistäminen itseltään on surullista. Asiasta ylipääseminen vain tarvitsee aikaa ja positiivista asennetta. Itse kokemat asiat otan huumorilla, sekaannuin vääränlaisiin ihmisiin, inhosin itseäni, tein impulssiivisia tekoja. Olen ollut hieman typerä, nauran vain hieman asialle ja ajattelen, että elämä kyllä osaa yllättää. 

Asian tapahtuessa en tietenkään ole heti nauramassa, minäkin menen hetkeksi sinne surullisiin tunnelmiin ja kokoan itseäni. Mutta olen yleensä aika nopeasti taas pää pystyssä miettimässä, että mitä seuraavaksi tapahtuu. En halua jäädä menneisyyteen, totta kai siellä on tapahtunut hyviä ja huonoa asioita, sehän elämässä onkin jännittävää. En ikinä haluaisi riistää itseltäni henkeä, sillä haluan tietää mitä elämä tarjoaa. Tälläinen vastoinkäyminen tuli nyt, ai oho tuli toinenkin. Haluan näyttää itselleni, että selviän niistä ja nauru kuuluen jatkan matkaani. Tekstiä lukiessani saattaa kuulostaa, että en ikinä ole surullinen. Jokainen ihminen on surullinen, välillä tulee huonoja päiviä. Minulle tulee välillä huono jakso elämässä, jolloin minun täytyy päättää, että jäänkö tänne pohjalle vai takaisin ylöspäin vahvana. Mietin, että mitä elämä tarjoaa, haluanko sitä edes. Joka kerta olen sieltä tullut ja ajatellut, että mitä elämä tarjoaakin se on kiintoisaa.

Rakastan elämää. Voin sanoa sen suoraan ja tarkoittaa sitä koko sydämmeltäni. Elämä on vähän niin kuin olisit parvekkeella ja alhaalla on suuri pudotus. Et tiedä mitä alhaalla on, siellä saattaa olla kova asfaltti, lämmin vesiallas tai trampoliini, joka lennättää sinut korkeammalle. Jos pelkäät, saatat jäädä vain parveekkeelle makaamaan, et edes halua tietää mitä alhaalla odottaa. Jos uskaltaudut ja hyppäät, saattaa olla, että vahingoitat itsesi ja törmäät asfalttiin. Tällöin sinun tulee korjata itsesi ja kavuta takaisin parveekkelle. Osa jää makaamaan asfaltille ja ajatella, että elämä ei ole minua varten. Osa onnekkaista törmää trampoliinille, joka johdattaa heidät ylemmälle parvekkeelle. Mutta mitä tapahtuu ylemmällä parvekkeella? Sama juttu. Mitäs elämä tarjoaa tänään, uskaliaasti hypätään ja osutaan vesialtaaseen. Pieni vastoinkäyminen, mutta entistä vahvempana. Jotkut saattavat kiivetä suoraan ylimmälle perveekkeelle, mutta sieltä törmäys asfaltille ottaa eniten kipeää, jolloin täytyy löytää voima sisältä, että kykenee nousemaan taas. Jos monta kertaa osuu asfaltille, saattaa jäädä surun syövereihin tai sitten olla entistä vahvempi. Välillä voi huilata parvekkeilla ja pysyä siinä hetkessä ilman suurempia muutoksia. Mutta päätös on sinun, uskallatko hypätä ja katsoa mitä elämä tarjoaa?

Saman asian voisi kertoa hieman pehmeämällä tavalla, jos nyt ei hypittäisi parveekkeelta alas. On kasa lahjapusseja ja saat päättää mitä otat. Et ole varma mitä pusseissa on ja paljonko pusseissa on lahjoja. Otat yhden ja sisältä tulee kolme lahjaa, joiden kanssa joutuu elämään. Löydät rakkauden, äitisi voi huonosti, täytyy keskittyä paljon opiskeluun. Hoidettuasi asioita tulee valita seuraava lahjapussi, josta tulee vain yksi asia, vastoinkäymisiä luvassa. Toinen saattaa saada lahjapussin, jossa kerrotaan, että haluamasi työpaikka on nyt sinun. Jokaisen lahjapussin kanssa joutumaan elämään, oli sisältö mikä tahansa. Välillä saattaa tulla lahjapussi, joka sisältää niin paljon negatiivisia asioita, että niistä on vaikea selvitä. Toinen pussi taas saattaa sisältää aurinkoisia ja hymyn kasvoille tarjovia kokemuksia. Välillä pussit ovat netraaleja, yhtä paljon pahaa ja hyvää. Mutta niiden kanssa eläminen on yllätyksellistä, ikinä ei voi tietää mitä seuraavasta lahjapussista avautuu. Elämä on vähän samankaltaista, ikinä ei tiedä mitä seuraavan päivänä, seuraavana viikkona tapahtuu.