Sanotaanko, että elämääni on hallitsenut kiire. Se työntäytyy jokaiseen koloon muistuttaen eri asioista, tai joskus itse aiheutan sen. Olen tällä hetkellä lähihoitaja koulussa ja kaikki on sujunut hyvin. Vaativia tehtäviä on ollut ja välillä pelännyt, ettei niistä suoriudu. Tosin numerot ovat olleet hyviä, niin pelkoni ovat aiheettomia.
Kävin esimmäistä kertaa ulkomailla, lähdimme äitini kanssa muutamaksi päiväksi Italiaan. Matka sujui hyvin, rahaa kului ja italialaiset olivat erittäin ystävällisiä. Löysimme itsemme monesti ihailemassa kauniita kujia ja maistelemassa pizzaa, joka arvatenkin ylitti Suomen tekeleet.
Hiphop tanssi harrastukseni on jatkunut ja nyt elämääni pyörittää myös kuntosalilla käynti neljä kertaa viikossa. Puran sinne kaikki energiani ja taidan olla ryhmäliikuntatuntien vakioasiakas. On vain helpottavaa tehdä ensin kova treeni kuntosalilla, jonka jälkeen siirtyä hikoilemaan ryhmätunnille. Saan hetkeksi unohtaa kaikki kiireiset asiat ja purkaa stressini liikunnanmuodossa.
Olen viihtynyt ihan hyvin uudessa laitoksessani. Säännöt ovat tulleet tutuiksi ja minun kohdallani niistä on hieman joustettu. Toiset nuoret ovat minua nuorempia ja se on välillä hieman hermoja kiristänyt. Ajatusmaailmamme eivät kohtaa emmekä välillä ymmärrä toistemme käytöstä. Käyttäydyn silti viileän tyynesti, en tosin välttämättä erityisemmin kontakteja nuorimpiin nuoriin ota, mikä voi saada minusta heille erilaisen kuvan, mitä minä en ole. Se ei toisin häiritse minua, jokainen voi tehdä omat johtopäätöksensä.
Henkisellä tasolla olen hyvässä kunnossa. Tuntuu, että olen vihdoinkin löytänyt kunnolla itseni ja identiteettini. Tiedän mitä haluan tulevaisuudelta ja ymmärrän paremmin luonnettani. Välillä tietenkin tulee hieman epätoivon hetkiä. Eilen se tapahtui viimeksi psykologilta lähtiessä, kun olimme käyneet ensimmäisen luokan arviointeja minusta. Minua kuvailtiin arkana, hieman surumielisenä, joka tarvitsi turvaa. En jotenkin käsittänyt asiaa kunnolla. Olinko minä surullinen, pelkäsinkö minä? Tiesin kyllä osan asioista, mutten tiennyt, että olin niin "onneton".
Kävimme myös läpi mitä minä olin sanonut toisella luokallani psykologisissa testeissä, kerroin olevani välillä surullinen. Jotenkin sisälläni murtui pienen pieni pala, miksi olit surullinen? Olisin halunnut vain mennä halamaan pientä tyttöä, kertoa, että kaikki järjestyy ja sinusta tulee vielä itsevarma ja kaunis tyttö, jolla on hienot elämänsuunnitelmat.
