Koskaan ei saa katkeroituu

Tulen ovesta sisään ja huomaan pöydän ääressä äitini. Hän taputtelee taikinaa ja kertoo, että on tekemässä pizzaa, pannukakkua ja rahkaa. Katson häntä yllättyneenä. Menen keittiöön ja tiskivuoro on myöskin kadonnut. Katson puhdasta tiskiallasta ja pudistan päätäni. Mikä energianpurkaus yhtäkkiä. Menen auttamaan äitiäni ja hymyilen. Taas kerran näen pilkahduksen hänestä, oikeasta ja aidosta. Tiedän, että hän pystyy parantumaan. Sillä hetkellä en muistele hänen huonoja hetkiään. En sängyssä makaamista päivisin, loputtomien tölkkien avaamista tai hänen yrittämistään päästään henkestän. Sillä joka päivä näen enemmän hänen parantuvan tavalla tai toisella.

Joulu on juhlista pisin

Tällä hetkellä minulla ei ole inspiraatiota kertoa joulusta tai edes nyrpistellä sille nenääni. Joulufiilikseni on suoraan sanottuna kadonnut. Mutta katsoin viime jouluni postausta ja se kertoo aika hyvin tunnelmistani. Eli siis hyvää joulua minulta, vaikka joulu tuntuu suoraan sanottuna hieman turhalta.

http://laitosnuori.blogspot.fi/2012/12/ei-mitaan-suurta-eika-mahtipontista.html

Jossain on kai vielä joulu

Tuntuu, että olisin jo elänyt joulun tänä vuonna. Olen saanut lahjoja ( enää vain yhdeltä kaverilta saamatta ), olen syönyt jouluruokaa, kuullut liikaa joululauluja, nähnyt kaupoissa joulupukkeja, koristellut pipareita, juonut monta litraa glögiä, tehnyt joulukortteja, katsonut hieman jouluista elokuvaa, joka oli aivan surkea, sulkenut muutaman kerran jouluvaloja, koska ne olivat ärsyttäviä ja kuunnellut jo monet hyvän joulun toivotukset. Jotenkin olen elänyt jo joulun tänä vuonna. Tuntuu typerältä tietää, että se onkin vasta ensi viikolla. Olisin jo valmis kuuntelemaan kaupassa normaalia musiikkia, katsella kun turhia joulukoristeita otetaan pois ikkunoista ja porkkanalaatikkoa myydään alennuksella. Tonttulakit työnnettäisiin takaisin komeroon, pipareita heitettäisiin roskiin, kun kukaan ei söisi niitä ja lapset olisivat jo kyllästyneitä omiin joululahjoihin.

Mutta pian joutuu kestämään Facebookissa monien kymmenien ihmisten joulutoivotukset, telkkarista ei muuta tulekkaan, kuin jouluohjelmia ja jouluruokaa pitäisi vielä itseensä tunkea. Voin kuulostaa siltä, että en pitäisi joulusta. Kyllä pidän, mutta tämä kauhea valmistautuminen ja hössöttäminen ennen sitä on turhauttavaa. Sen jälkeen, kun on kaikki tehty ja joulu eletty, tulee tyhjä olo. Tämän takia tuskailin kuukausi sitten joululahjoja, hiki hatussa etsin punaista valkoisella karvalla olevaa tonttulakkia kaupasta ja leivoin kaksi kiloa piparitaikinaa. Turhauttavaa varmasti. Itse elin jouluhössötyksen ulkopuolella suurimmaksi osaksi. Tietenkin joululahjoja tuskasteli jo marraskuun lopussa, mutta muuten vain katselin muiden järkyttävää jouluintoa. Mutta jouluhan ei heti ole käsitelty silloin, kun se on loppu. Päiväkodeissa kysellään joululahjoista, koulussa voidaan kysellä miten joulu meni ja kahvipöydässä voidaan naureskella, kuinka se mies osti taas kerran ruman ja kalliin korun joululahjaksi. No, joulu on hieman tälläistä. Varmasti kyllä menee vielä pahempaan suuntaan tulevaisuudessa.

Ei, se ei ole kaunista mikä kiiltää

Jokaisessa ihmisessä on varmasti piirteitä toisesta sukupuolesta. Itse olen hieman poikamainen ja se näkyy joissakin tilanteissa. Minä en pidä hirveän hyvää huolta kynsistäni. Jos se katkeaa, en saata välittää, kunnes joku kavereistani valittaa asiasta. Sitten saatan ehkä viilata sen, mutta sekin on aika harvinaista. Kyllä silti lakkaan kynsiä, mutta se on sellaista epämääräistä. Välillä ei jaksa ottaa vanhoja lakkoja edes pois ja lakkaa päälle. En voisi ikinä edes harkita teko- tai geelikynsiä. Kulmakarvani eivät myöskään ole mistään naisellisemmasta päästä. Nypin niitä ehkä silloin tällöin, mutta aika oman tuntemuksen mukaan. Tuosta vaikka, ja tuosta yksi. Mitäpä mitään muotoja väsämään. En myöskään piirrä niitä, jotenkin kulmakarvani ovat vain tuolla naamassani, mutta en jaksa välittää niistä.

Minä myös inhoan mekkoja. En koe oloani hyväksi niissä. Rippijuhliin laitoin kyllä mekot, mutta se ei kuvannut yhtään tyyliäni. Koulun päättäjäisiinkin laitoin vain repaleiset farkut, mutta niiden kanssa kiilakorot, että edes vähän kuuluisin joukkoon. Mutta ysien gaala on tulossa, ja minua inhottaa suoraan sanottuna. En halua päälleni gaalamekkoa mistään hinnasta, joten olen miettinyt smokkia. En ole vielä varma mitä laitan päälleni, mutta gaalamekkoa päälläni ei varmasti näy. Olen myös erittäin hälläväliä ihminen. Minua ei kiinnosta erityisemmin minkä väriset lapaseni ovat ja sopivatko ne muiden vaatteiden väreihin. Muutenkin olen todella usein ihansama-meiningillä liikenteessä. Monilla ihmisillä menee hermo tähän tapaan..

Kävelen myös aika miesmäisesti kuulemma. Toki jos sipsuttelen somasti laukku kädessä kännykkääni pidellen ja yritän välttää liukasta jäätä, silloin ei ehkä. Joskus ohjaajat sanoivat, että kävelen todella painokkaasti, vaikka olenkin vähän hieman laiha tyttö. Koulun käytävälläkin kaverini sanovat välillä asiasta. Minä myös rakastan miesten vaatteita. En ole ennemmin niitä ostanut, mutta nyt olen rohkaistunut ostamaan niitä muutaman kappaleen. Vihaan myös kiljumista ( vaikka voinkin sitä itse joskus harrastaa ), pörrösukkia, timanttisia koruja, kiharoita, paljetteja ja pinkkejä asioita (yleensä). Mutta olen silti naisellinen myös, en nyt tarkoita, että olisin mikään miehinen mies. Ehkä hieman poikamainen, mutta enemmän sitä tyttömäisyyttä/naisellisuutta löytyy. Ja mikään mitä tässä olen sanonut, ei edes periaateessa tarkoita kumpakaan sukupuolta. Olemme vain itsepintaisesti välillä näissä tyttö- ja poikaluonteenpiirteissä. Mutta en osannut millään muulla tavalla kertoa asiastani, joten tartuin hieman näihin asioihin, jolla olemme erotelleet toisiamme, anteeksi.

Sanomatta itsestään sen täytyy kohta paljastua

Kirjoitin tänään koulussa kirjoitelman seurustelusuhteen huonoista puolista ja rupesin miettimään omia suhteitani. Tällä kertaa en jaksanut miettiä toisen osapuolen virheitä, ( nehän on puhuttu jo läpi monet kerrat kavereiden kanssa ) vaan mietinkin itseäni. Tietenkin asiaa on jo monta kertaa aikaisemmin yksin pohdiskellut, ja toki muidenkin kanssa, mutta ei niin paljoa. Huonettani siivottessani tajusin yhden asian, josta monet valittivat. En välttämättänyt antanut riittävästi läheisyyttä. Mietin heidän lausettaan ja tajusin sen olevan täysin totta. En välttämättä kaipaa hänen lähelleen jokaisella hetkellä. Haluan omaa tilaa, ja paljon. Sitä vain välttämättä kaikki eivät tajua valitettavasti. Minulla kestää niin kauan luottaa ihmisiin.

Vaikka läheisyys onkin erittäin tärkeää suhteessa, minä en välttämättä anna sitä tarpeeksi. Välillä se tuntuu ahdistavalta, pitääkö tuon nyt olla noin lähellä, kun katsomme telkkaria ja montako suudelmaa aiot nyt antaa, kestää. Mutta en halua antaa itsestäni kylmää kuvaa, kyllä minä läheisyydestä pidän. Mutta vain sopivissa suhteissa. En ole sitä tyyppiä, joka halailee kavereita yhtäkkiä ja roikkuu heissä kiinni jokaisella ruumiinosalla ( toki joskus voi niinkin tapahtua ). Kaverini yleensä tökkäisevät minua pienesti ja kavahdan aina kosketusta. Kaverini eivät ymmärrä reaktiotani, en kyllä minäkään. Läheisyys on välillä vain erittäin ahdistavaa, en osaa selittää asiaa sen paremmin.

Hän ei ikinä nähnyt, kuinka kaunis hän onkaan

Hyvä vai huono itsetunto. Oletko itsevarma ? Jos minulta kysyittäisiin tuota, miettisin varmasti hetken ja en osaisi vastata. Mieleni voi vaihdella, mutta olen suhteellisen tyytyväinen itseeni. En pidä itseäni mitenkään huonona ihmisenä ( paitsi itkukohtauksien keskikohdassa, kun syyttelee itseään ) enkä miten parhaanakaan ihmisenä. En halua aliarvioida itseäni ja jos joku kutsuu minua kauniiksi, en yleensä viitti ruveta olemaan eri mieltä. Sillä kaikki ovat varmasti kauniita omalla tavallaan. Se on myös erittäin ärsyttävää, kun kehuu jotakuta ja hän tinttaa vastaan, kuinka väärässä minä olen. Välillä ei jaksaisi vain kiistellä asiasta, mutta jos vastaat vain ahaa, hän voi loukkaantua. Aika riistiriitaista. Hän on eri mieltä, ja jos menet hänen puolelleen, hän voi kiivastua. Sillä sinun täytyy olla sitä mieltä, mitä hän haluaa. Esim. että hän on kaunis. Ja jos hän inttää vastaan, hän haluaa sinun olevan eri mieltä.

Mutta tunnen erään ihmisen, joka on eri mieltä sen takia, että hän uskoo todella olevansa huono ihminen. Asia on erittäin häiritsevä minulle, sillä hän on erittäin tärkeä minulle. En kyllä millään saa häntä uskomaan, kuinka uskomaton hän on. Ymmärrän, että hänellä on huono menneisyys ja sen takia huono itsetunto. Välillä vain on raivostuttavaa, kuinka hän ei näe mitä minä näen. Mutta isot muutokset vaativat aikaa ja rohkeutta. Haluan auttaa häntä näkemään todellisuuteen. Mutta useimmat ihmiset, jotka väittävät vastaan kuullessaan kehuja, haluavat vain lisää kehuja ja huomiota. Paljon helpompaa olisi vain kiittää ja molemmille jäisi parempi fiilis. Sillä kehun antajan fiilis laskee, kun kehun saaja inttää vastaan. Kehun saajalle voi tulla parempi fiilis, kun inttää vastaan ja saa enemmän kehuja, mutta kehun antaja ei tunne sitä niin.

Älä sano mitään minkä molemmat sanomattakin tietää

Tiettyjä asioita ei vain sanota ääneen. Se on kirjoitettu näkymätön laki, jota kaikkien pitäisi osata noudattaa. Osa osaa noudattaa sitä, joillakin on taas harjoittelemisen varaa. Jos vaikka vanhemmat ovat kovaa uurastaneet ja touhunneet keittiössä, ja maistat lopulta ruokaa, mutta se ei ihan mieluistasi ole, niin kuka kehtaa vetää metakan siitä ? " Voi vittu, tää ruoka on ihan paskaa ", sanoa ja häipyä omaan huoneeseen. Jos kaveri on juuri eronnut poikaystävästään ja itkee sinun olkapäätäsi vasten, kuka kehtaa sanoa heti : " Nyt mä voin iskeä sen ! "

Ystäväsi saa huonomman numeron kokeesta ja hän on hieman pettynyt itseensä. " Miten sä sait noin huonon numeron kokeesta, vaikka mä sain hyvän numeron ? " voisi joku sanoa. Mutta kuka haluaisi pahentaa toisen mieltä entisestään ?

 Nämä ovat aika selviä asioita, joita ihmiset tajuavat olla sanomatta toisilleen. Toki voi olla poikkeustapauksia. Mutta yleensä voi tulla tilanteita, jolloin loukkaa toista ja sanoo asian, joka hänen mielestään kuuluu tuohon näkymättömään lakiin, eli asioihin joita ei sanota toisille. Mutta entä jos he ovat eri mieltä ? Toinen on loukkaantunut ja toinen ei ymmärrä, miksi hän piittaa niin pienestä. Siinä tilanteessa loukkaajan pitäisi olla pahoillaan, vaikka ajatukset voi olla hämmentyneitä ja ärsyyntyneitä : Miksi se nyt noin pienestä loukkaantuu ?

Itselläni on tälläisiä tilanteita tullut paljon, sillä välillä loukkaannun pienestä. En kyllä yleensä kerro asiasta, joten sitä ei edes välttämättä huomaa.

Missä mieli paikoilleen asettuu ja rauhoittuu

En yleensä puhu täällä musiikista, tai no ohimennen voin sanoa, että Zen Cafe on ihana. Tai kysymyksiksiin vastatessa, voi tulla pitkä lista lemppareita. Minullakin on se paha välillä, että jos joku kysyy, että mitä musiikkia kuuntelen, niin vastaan vain lyhyesti, että sekalaista. Sekalaista ? Se merkitsee niin laajaa käsitettä. Klassista, iskelmää, poppia, heviä, oopperaa ? Sitten kun kysytään asiasta, niin ihmiset yleensä tietävät mitä eivät ainakaan kuuntele. Itse voin sanoa, että en kuuntele oopperaa ikinä, se maailma ei ole avautunut minulle. Mutta en silti väheksy sitä, hienoa, jos joku toinen saa siitä musiikin kylmänväristyksiä. 

Itselläni on muutamia lemppareita musiikin suhteen. Ja voisin jakaa ne tänne, sillä eikö musiikkimaku kerro edes vähän ihmisestä ?

Juha Tapio

Zen Cafe

Olavi Uusivirta

Irina

Sleeping With Sirens

Volbeat

Billy Talent

Jotkut valinnat eivät varmaan yllättäneet erityisemmin, mutta ei se mitään. Kuuntelen yleensä lauluissa sanoja, sillä se on minulle tärkeää. Jos laulunsanat kuvaavat täydellisesti mielialaa, olo on sanoinkuvailematon. Kaikki varmaan tietävät sen tunteen.