Miten jouduin laitokseen

Nyt on kolme vuotta täynnä laitoselämää. 23.5.2010 jouduin laitokseen ja kysymyspostauksessa kysyttiin minkälainen tilanne se oli. Ajattelin nyt kertoa sen.

Pahoittelen pitkää tekstiä.

Olin siis kaksitoista vuotias tyttö, joka ei ollut vielä miettinyt maailman pahuutta. Oli huomannut kyllä minkälaisia ihmisiä maailmassa oli, mutta ajatteli niiden olevan kaukana kodista. Olin hyvin lapsellinen. Tuon päivän edellisenä iltana äitini on lähtenyt vähän juomaan, hän on tullut suurinpiirtein kahden maissa kotiin.

Makaan patjalla parvekkeella, oli niin kuuma mielestäni, että halusin pihalle. Havahdun siihen, kun puhelimeni päästää sointuja. Otan sen uneliaasti käteeni ja huomaan nimen, siskoni. Ihmettelen, miksi hän soittaa (seitsemältä-kahdeksalta) aamulla, mutta vastaan. Hänen hätääntynyt ääni täyttää korvani ja kuuluu kysymys, nukkuuko äiti ?

Kysymys on mielestäni erittäin turha, tietenkin hän varmasti nukkuu, miksi se asia pitäisi varmistaa ? Siskon hätääntynyt ääni saa minut kuitenkin liikkumaan olohuoneeseen, jossa on äidin sänky. Äiti nukkuu siellä, mutta myös tuntematon mies. Olen järkyttynyt. Yleensä hän ei koskaan ole miehiin tekemisissä.

Kerron siskolleni, että äiti nukkuu ja ajattelen jo kysyä häneltä, että miksi hän kyselee näin turhia, mutta en saa suuvuoroa. " Nyt yrität herättää sitä ! " kuuluu käsky puhelimestani. Tottelen kyselemättä ja huomaan kauhukseni, ettei äiti herää vaikka puhelen hänelle. Hänen vieressään oleva mies kyllä herää ja katsoo minua hämmästyneenä.

Hän huomaa herättelyni ja yrittää myös herättää äitiäni. Kumpikaan ei onnistu ja sanon sen siskolleni. Hänen itkuinen ääni kuulostaa kauhealta ja alan itsekkin hätääntyä. " Se soitti mulle tänään viiden maissa ja uhkasi tappaa itsensä ", siskoni parkaisee. Tajuan, että nyt on vakavasta asiasta kyse.

Siskoni soittaa terveyskeskukseen ja tuntematon mies hipsii pois asunnosta, onneksi. Tuijottelen ikkunasta kaukaisuuteen, kunnes näen terveyskeskuksen auton. Sieltä hyppää muutamia ihmisiä ja he juoksevat kerrostalon rappuun. Menen avaamaan oven ja he ryntäävät sisälle. He löytävät äitini ja aloittavat heti. He puhuvat paljon, korottavat ääntänsä, mutta äitini ei reagoi millään lailla. Sen jälkeen he ravistelevat, äitini päästää ihme ääniä suustaan.

 Katson vierestä, en pysty kääntämään katsettani vaikka haluaisin. He alkavat nostaa häntä ja läpsivät naamalle, äitini ei päästä yhtäkään järkevää sanaa suustaan. He hakevat paarit ja sen jälkeen yksi mies puhuttelee minua. Nimeni, ikäni, olenko sukua. Vastaan kysymyksiin, jonka jälkeen hän kiertää nopeasti asunnon. " Milloin viimeksi äitisi on tehnyt ruokaa ? " mies kysyy ja vastaan, että eilen. Hän ei meinaa uskoa minua tiskivuoren takia. He onneksi lähtevät vieden äidin mukanaan ja jään yksin asuntoon ajatuksieni kanssa.

Soittelen siskolleni ja hän lupaa tulla mahdollisimman pian, hän varoittaa pian tulevasta sosiaalityöntekijästä. Sossu, mielessäni pilkahtaa ja muistan monet puheet, kuinka he pilaavat elämiä. Minua alkaa pelottaa, mutta pidän pintani. 

Ovelle koputetaan hetken kuluttua ja menen avaamaan, tiukkapipoisen näköinen nainen astuu sisälle. " Hei, olen sosiaalityöntekijä Miia (nimi vaihdettu) ", hän sanoo tasaisella äänellä ja ojentaa kättään kättelyyn, mutta en tartu siihen ja hän joutuu vetämään sen takaisin pienesti hymyillen. Hän kiertelee asuntoa ja kyselee kaikkia mahdollisia kysymyksiä. Alan olla jo tuskastunut, kun siskoni viilettää sisälle. Ryntään halamaan häntä ja hän toistelee rauhoittavia sanoja. Sen jälkeen menemme yhdessä kolmestaan juttelemaan olohuoneeseen.

Olohuoneessa siskoni hoitaa suunvuorot sosiaalityöntekijän kanssa ja minä saan levähtää. Vajoan hetken ajatuksiini, kun huomaan Miian puhuvan jostain sijoituksesta. Rupean kuuntelemaan ja tajuan, että minua ollaan sijoittamassa lastensuojelu yksikköön. " Ei ! " minä huudahdan ja siskoni yrittää kääntää sosiaalityöntekijää, mutta ei auta. Hän kaskee minun vain pakata. Rymistän huoneeseeni, itken ja heittelen tavaroitani. Kissani yrittää tulla lähelle, mutta käsken sen häipyä. Siskoni yrittää rauhoitella minua, mutta olen erittäin järkyttyneessä tilassa. Kaikki tapahtuu niin nopeasti.

Joudun silti pakkaamaan ja lähtemään sosiaalityöntekijän raikkaalta haisevaan autoon. Siitä lähti laitoselämäni.

Anssi Kela - Laulu petetyille

Kuinka olisin voinut tietää

Miten olisin voinut aavistaa

Että maailma voi romahtaa

Kun sitä vähiten odottaa