Kauanko me voidaan tätä sietää

katsoessani sua
kun sä et huomaa
niin monet asiat tuntuu olevan turhaa
sen verran tässä on
täysin varmaa
et asioille tarpeeks annettu on aikaa
taas koen hetken
kun tajuan sen
oot aina siinä mut en enää sua tunne
turvallisuuskin voi viedä hengen
jollei tää polte minun sisältäni kuole

 vaikka molemmat sen tietää
että meidät maailmat ei enää kohtaa

Hän huutaa "päästä mut ulos, jumalauta"

Kirjoitan nyt hieman pidemmän tekstin, sillä en ole puhunut ( nyt joku näsäviisas voisi tokaista tähän, että ethän sinä puhu, sinä kirjoitat ! ) tästä asiasta ennemmin, joten.. Hienoa, jos jaksat lukea ! Eli aloitetaan.

Olen siis anonut toukokuun lopussa siirtoa toiseen laitokseen, joka olisi kaupungissa, jossa on kouluni, sukulaiseni, harrastukseni, kotini ja ystäväni. Olen siis tällä hetkellä laitoksessa, joka on 30:n kilometrin päässä tuosta kaupungista. Tämä on vain tällänen tuppukylä, johon en ole vieläkään sopeutunut.

Minua siis ahdisti tämä paikka ja halusin lähemmäs elämäni tärkeimpiä asioita. Hetken katselun jälkeen huomasin sopusuhtaisen laitoksen sieltäpäin. Puolisiskoni oli ollut ennen siellä, mutta ei siitä sen enempää. Ajattelin, että tuonne olisi mahtava päästä. Pääsisin lähemmäs tärkeitä asioitani ja pääsisin pois tästä tunkkaisesta paikasta, joka ei tuntunut enää omalta. Eli silloin lähetin sosiaalityöntekijälleni sähköpostiviestin, jossa perustelin, miksi minun on päästävä sinne.

Elikkäs ajattelin, että minun on pakko päästä sinne. Nyt kun bussimatkanikin ovat alkaneet, koulumatkani ovat pidempiä aikakestoltaan, ja se on erittäin hermoja raastavaa. Olen epäsosiaalisempi väsymyksen ja ärsytyksen vuoksi. Oloni on ahdistunut ja seinät tuntuvat kaatuvan päälleni. Olen nyt sinnitellyt ysi luokan alkua, mutta miten ajattelin jaksaa loppuvuoden ? Miten ajattelin jaksaa ammattikoulun ? Minähän myös syrjäännyn ammattikoulun ihmisistä, koska en voi nähdä heitä niin usein kuin haluan.

Tämän hetkinen laitos on myös paikka, jossa en halua olla. En ole todellakaan hyvissä väleissä oma ohjaajani kanssa ja puhun hänelle vain pakosta. ( Ja nyt jos oma ohjaajani luet tätä ja ajattelet ei se noin mene, niin myönnä totuus. Milloin viimeksi olisin kertonut ajatuksistani sinulle, muuta kuin, kuinka ärsyttävä sinä olet ? ) En jaksa enää pitää yllä kaverisuhteita muihin nuoriin ja olen etääntynyt heistä valtavasti. Tämä koko paikka vain saa minut käpertymään kasaan.

Nythän olisi siis hyvä mahdollisuus siirtää minut, että en ahdistu tänne loukkuun ? Jaksaisin paremmin ysi luokan loppuun ja päättötodistus myös kiittäisi minua. Peruskoulun viimeinen luokka merkitsee niin paljon tulevaisuutta, joten miksei minun anneta mahdollisuutta tehdä siitä mahdollisimman sellainen, jollaisen haluan ?

Ajattelin syiden olevan ihan järkeviä siihen, että saisin siirron. Sosiaalityöntekijät ja laitokseni olivat kuitenkin eri mieltä.. Olin siis torstaina kuulemisessa ja sain siellä kuulla, että sosiaalityöntekijät ovat päättäneet ei. Olin tyrmistynyt. He kuitenkin sanoivat, että heidän joku ylempi tahto, voi vielä muuttaa päätöstä. Olin shokissa. Miten ihmeessä he luulevat minun jaksavan ? Miten jaksan panostaa kouluun ja ihmissuhteisiin, jos oloni on koko ajan niin ahdistunut ? Psykologi oli sitä mieltä, että minulle kannattaisi tehdä nyt siirto, mutta he eivät sitä ymmärrä..

Voisin puhua tästä aiheesta enemmänkin, mutta tämä on jo hieman pitkä postaus. Iso kiitos ja halaus kaikille, jotka jaksoivat lukea !

Miten tasoihin tullaan
Miten pidetään puoliaan
Jos toinen on ilmaa
Ja toinen mielestään aina oikeessa
Sä et kuule minua kuitenkaan
Vaikka minussa kaikki sinulle huutaa

Sun täytyy saada hengittää

Välillä ihmiset osaavat yllättää. Muutama päivä sitten laitoksessa sain kuulla yhdeltä ohjaajalta, että mitä ohjaajat ja yksikönjohtaja ovat sopineet. Olen kuulemma hoitanut askareeni hyvin jo pitkään aikaan, joten sen vuoksi saan pitää puhelinta myös öisin. Eli siis puhelin on minulla koko ajan. Olin todella hämmästynyt ja en meinannut ensin uskoa sitä todeksi. Niin pieni ja mitätön asia, joka toisista ihmisistä on ihan normaali, oli minulle niin yllättävää. Saisin pitää puhelinta koko ajan..

 Kaverinikin olivat yllättyneitä asiasta, aikamoinen vapautus yhtäkkiä. Tietenkin iloisia puolestani. Tuntui, että edes osa vapaudestani palautettiin. Vapaushan on yksi tärkeimmistä asioistani elämässäni. Tunnen itseni liian kahlituksi, jos en saa olla edes hetkeä vapaammin. Vapaus on tärkeä asia, ei ketään voi vaan lukita ja sanoa, että vapautesi on nyt ryöstetty. Tokihan jotkut ihmiset niin tekevät, ja se on erittäin karmivaa..

Mulle tämä syvä hiljaisuus, on parempi kuin huono valhe uus

" Roosa mitä sulle oikein kuuluu ? " kuulen taas tutun kysymyksen ja silmät, joista paistaa huoli.

" Ei mitään ", vastaan ja käperryn paremmin vilttiini teekuppi kädessä.

Ohjaaja yrittää jutella, mutta minä en erityisemmin vastaile. Tuntuu, että haluan etääntyä joistakin ihmisistä. Työntää vain heidät mahdollisimman kauas. 

" Olet niin todella mielenkiintoinen, että olisi mukava kuulla, että mitä sinä ajattelet tästä ", kysymys kuuluu ja katse kohdistuu minuun.

Kyllä, minä ajattelen asiaa. Toinen juttu on vain se, etten kerro ajatuksiani.

" Roosa susta on tullu jotenki hiljasempi ", joku nuori kertoo minulle. En vastaa mitään muuta kuin hymähdän. Lähden paikalta, mutta kuulen heidän vielä juttelevan minusta. " Ehkä se on masentunut ", joku yrittää ehdottaa. " Paiskaakohan se nyt oven kiinni ? " jotakuta kiinnostaa enemmän. " Antakaa se vain olla ", kolmas nuori sanoo viisaasti ja heidän keskusteluaiheensa vaihtuu. 

En vain tiedä miksi, mutta tuntuu, että vajoan omiin maailmoihin. En halua sinne ketään, viihdyn siellä yksin ajatuksieni kanssa. Mutta miksi tämä tapahtuu ?

 Mut hei, ei tää oo helppoo mullekaan.
Mä en vaan pysty sanomaan,
mikä mieltä painaa.

Kivusta nautintoon on matkaa pelottavan vähän

Eli olen tällä kertaa vähän kysellyt asioita kavereiltani, Rossulta, Emulta, Saralta sekä Janetelta. Nämä olivat sellaisia asioita, jotka välillä häiritsevät minua todella paljon. Miksen minä saa tehdä näitä ? Koska olen laitoksessa. Miksi olen laitoksessa ? Äitini takia. Pitäisikö minun siis syyttää äitiäni nuoruuteni ns.pilaamisesta. Enhän minä voi häntäkään syyttää, jokaisella on omat ongelmansa. En oikein tiedä ketä syyttäisin, laitoksen sääntöjen keksijöitä ? Sossua, joka ei päästä pois ?

Mutta mennäänpäs tähän asiaan.

 Miltä tuntuu kun saa pitää puhelimen koko yön arkena ?

- Kivalta, mutta joskus rasittavalta. Se vie kyllä ärsyttävän paljon huomiota, että välillä yöunet jää vähän vähemmälle, kun keskittyy vain siihen.

Miltä tuntuu kun saa käydä jääkaapilla milloin haluaa ?

- Ihanalta. Siellä kyllä käy, vaikkei edes tekisi mieli mitään. Välillä ei edes muista mitä siellä olikaan, niin pitää käydä uudestaan. Toki sitä uudella katselemiskerralla toivoo, että sinne olisi ilmestynyt jotain uutta.

Miltä tuntuu kun saa katsoa kymmenen jälkeen jotain sarjaa ?

- Välillä on vain pakko katsoa se sarja mitä seuraa ( esim.BB ) eli sitä ennemmin ei pääse nukkumaan. Eli kyllä se on välillä kivaa, mutta välillä taas hieman taakka.

Miltä tuntuu kun talossa on vain perheenjäseniä eikä ketään muita ylimääräisiä ?

- Turvalliselta ja rennolta. Saa olla ihan vapaasti minkälainen haluaa.

Miltä tuntuu kun ei ole virallista siivouspäivää ?

- Hieman huonolta, sillä sitten siivoaisi useammin. Siivoaminen on kivaa ja siistissä asunnossa on paljon parempi olla, mutta joskus ei meinaa riittää aika, koska ei ole sopinut mitään tiettyä päivää siivoamiseen.
 

Miltä tuntuu olla kavereiden kanssa ilman, että on sopinut milloin tulee, ym ?

- Todella hyvältä, tuntee olonsa vapaaksi. Se on myös rentoa ja rauhallista. Välillä kyllä tätä asiaa ei edes ajattele, koska se on niin normaalia. 

Muutamia kysymyksiä jätin pois tästä, mutta iso kiitos kavereilleni, jotka viitsivät vastata hyvin, eikä vain, että ihan normaalilta, ei mitenkään erityisemmältä tyylisesti. Olette mahtavia, muistakaa se.

Tietenkin lukijani, tekin olette mahtavia !

Samat tarpeet lienee muillakin

Miten niin pienistä turhista asioista voi tehdä niin negatiivisia ? Olen huoneessa, makaan sängylläni väsyksissä selaten turhautuneena puhelinta, kun yhtäkkiä huudetaan : Roosa, veisitkö roskat !

Ensimmäinen ärsytys, se että sinun pitää nousta. Huvittaisi jäädä vain paikoilleen, mutta ei sitten. Sen jälkeen kävelet keittiöön ja negatiivisuutesi jatkuu. Ohjaaja hidastelee ja täyttää tiskikonetta niin, ettet pysty viemään roskia. Joudut siis odottelemaan, joka myös ärsyttää väsyneessä mielentilassa. Kolmanneksi ohjaaja yrittää luoda keskustelua, johon vain hymähdät. Ei kannata nyt ärsyttää.

Kun pääset roskikselle, joku on laittanut kartonkia normaaliin roskikseen, joten joudut vähän nyppimään niitä sieltä. Ärsyyntyneisyys kohoaa. Otat uudet roskapussit, joihin meinaa tulla reikiä yhdestä terävästä kynnestäsi. Huokaisen syvään, otan täydet roskapussit kätösiini ja lähden ulko-ovelle päin. Joudun väistämään henkilön, jota ei huvittaisi tavata. Laitan kengät jalkaan ja ulos mennessäni huomaan niiden olevan täynnä hiekkaa. Juuri näin..

Pihalla on kylmä ja käsivarret menee kananlihalle. Roskakatoksen avaaminen on turhauttavaa ja vahingossa heitän kaikki roskat samaan roskikseen. En jaksa välittää ja lähden pois sulkematta katosta. Kävelen takaisin päin pikkupojan kyylätessä minua kauempaa. Päästessäni takaisin sängylle, sukkani ovat hiekassa, oloni kylmä ja ärsyyntyneisyys huipussa. Näin pienestä asiasta. Nyt vain naurattaa, kun ajattelee tilannetta.

Ei ole ensi kerta tää, tuskin viimeiseksi jää

Joskus ihmisten kanssa vain välit viilenee. Joskus asiaan voi vaikuttaa, toisinaan taas ei. Minulla on viilennyt moniin ihmisiin välit, joko sen takia, että olemme liian erillaisia tai sitten ei vaan jaksa pitää yhteyttä, vaikka ihminen olisikin mahtava. Joskus joku ihminen voi olla sinulle koko elämä, kun muutaman kuukauden päästä te ette edes juttele. Joskus välimatkakin vetää erilleen ihmisiä, kumpikaan ei jaksa panostaa. Missä nähdään, puolimatkassa vai jommalla kummalla. 

Itse olen haikealla mielellä siitä, että niin monet laitoskaverini ovat jääneet elämässäni taakse. Emme enää tapaa, ehkä kaupungilla saattaa nopeasti vilahtaa ohi jos hyvä tuuri käy. Liikumme nykyään ihan eri piireissä ja en ole muutamasta edes varma, että missä he ovat. Se on jotenkin sääli, sillä he olivat mahtavia ihmisiä jokaikinen.

Nyt minusta tuntuu, että rupean jo nyt etääntymään laitoskavereistani täällä laitoksessa, missä olen tällä hetkellä. Tunnen oloni nyt liian usein ärsyyntyneeksi ja levottomaksi henkisesti, joten minun täytyy piiloutua välillä heiltä, etten satuta heitä. En halua huutaa ja raivota heille, vaikka pinnat ovat välillä todella kireällä. Huomaan kyllä, että tunteeni ovat koko ajan pinnassa. Yhdessä hetkessä tekisi mieli huutaa kavereille, toisessa hetkessä maata vain maassa kyyneleet poskilla kun taas yhtäkkiä tunnen olevani niin iloinen, että voisin vain nauraa kaikelle.

Ja kenen mukaan jäikään oma tahtoni

Elikkäs tällä ei ole nyt erityistä sanomaa, kirjoitan puhelimella ja katson vain minkälaista jälkeä tulee. Mutta voisin nyt kertoa, että itsekkin olen langennut instagramiin nyt. Elikkäs siellä voi minua seurailla, jos kiinnostaa. Nimimerkki on tuttu ja turvallinen Roozukka. Muistutan myös, että ask.fm on vieläkin käytössä, jos on kysymyksiä joita täällä ei halua esittää. Mutta jatkan laiskaa sunnuntaitani lukemalla kokeeseen ja fiilistellen musiikkia. Bye!