Tahdotko nainen retkahtaa elämään

Jos minulta oltaisiin kysytty 2,5 vuotta sitten, että pelkäänkö kuolemaa, olisin vastannut, että en. Sitten ehkä hymyillyt pienesti ja jatkanut, että haluaisin sitä. Tällä hetkellä, jos joku kysyisi, että pelkäänkö kuolemaa, vastaisin, että vähän. Se ei tarkoita, että haluaisin kuolla. Ei, enää en haluaisi kirjoittaa kirjeitä ja sulkea silmiäni ikäisyydeksi. Minä en halua kuolla, haluan elää elämääni, sillä se on niin mielenkiintoista. Mutta joskus 60 vuoden päästä olisin varmaankin valmis kuolemaan. Luulen, että silloin olen kokenut tarpeeksi. En usko pelkääväni kuolemaa silloin. Mutta tällä hetkellä pelkään, vähän. En haluaisi elämäni jäävän kesken. Minulla on paljon unelmia, jotka haluan toteuttaa. Ajatuksia, joita haluan jakaa. Kohdata pelkoni, matkustaa uusiin paikkoihin. Haluan kokea sen tunteen, kun vihdoin ja viimein pääsen pois laitoksesta. Sen, kun itket helpotuksesta, ehkä hieman surusta ja pakkaat tavaroita autoon. Ja lähdet, jätät sen taaksesi.

 Mutta se ei välttämättä ole mahdollista. Ikinä ei tiedä mitä elämä tuo eteen. Voisin kuolla auto-onnettomuudessa, hypätessäni uudestaan Benji hyppyä turvavarusteistani olisi jäänyt tärkein asia laittamatta, voisin sammua lumihankeen, saada puukosta baarissa. Tavalla ei ole merkitystä, mutta minun on vain pakko hyväksyä, että voisin kuolla vaikka huomenna. Sen takia en pelkää kuolemaa enää niin paljoa, on vain pakko hyväksyä, että se tulee joskus eteen. Toivottavasti vasta silloin, kun ryppyineni laahustan kauppaan ostamaan keksejä lapsenlapsilleni. Mutta ehkä pahinta on hyväksyä, että läheiseni voivat myös kuolla hetkenä minä hyvänsä. En halua ajatella asiaa ja toivon, että niin ei tapahdu. Mutta en siis ajattele kuolemaa koko ajan. Elän elämääni ja kuolema voi iskeä siihen. Ei mitään erikoisempaa. Pelkäätkö sinä kuolemaa ?

Teleks - Retkahdus

 Se on tuossa edessä,
meidän lyhyt elämä,
joka kysyy tosissaan:
suostutteko kuolemaan
ilman vahvaa makua
rohkeasta rakkaudesta,
kaikilla sen mausteilla,
sinulla ja minulla?

 

Ihminen ei ole koskaan niin onnellinen tai onneton kuin hän itse luulee.

Osa näistä asioista on varmaan tullut esille jo blogissani joissain yhteyksissä, mutta kaikki eivät tiedä niitä. Mutta aloitetaan.

Neljä outoa tapaani :

Kun juon teetä, minun on aina pakko saada siihen syvä lusikka (kupera siis). Laatikossa on siis muutama kappale näitä, ja inhoan sitä tunnetta, jos en saa sellaista. Välillä määrittelen sillä, että tuleeko päivästäni hyvä. Jos en saa syvää lusikkaa, päivästäni voi tulla huono.

Ollessani kaupassa, katselen muiden ihmisten ostoksia ja teen niistä johtopäätöksiä. Valitsen myös usein mielessäni, että kenellä on söpöimmät ostokset.

Lauantaisin herättyäni minun on pakko syödä edes yksi karkki sängyssä ennen kuin teen mitään muuta. Se tuo viikonlopun tuntua minulle.

Vessassa ollessani otan aina vessapaperi rullan pois pidekkeestä, sillä vihaan sitä ääntä, mikä kuuluu, kun ottaa siitä paperia. En osaa oikein selittää.

Neljä asiaa mihin olen tyytyväinen ja tyytymätön kehossani :

Pidän todella paljon hiuksistani, vaikka välillä kaipaankin niihin usein muutoksia. Silti en vaihtaisi hiuksiani kenenkään muun kanssa.

Rakastan lävistyksiäni ja ne ovat osa kehoani. En tällä hetkellä osaisi kuvitella ottavani mitään niistä pois.

Pidän mahastani, vaikka sitä on hieman hankala selittää. Pidän siitä vain yksinkertaisesti.

En myöskään osaa selittää tätä, mutta pidän korvistani. 

En pidä varpaistani, vihaan muutenkin ihmisten varpaita. En tiedä miksi, jotenkin ne ällöttävät.

Kasvoissani on epäpuhtauksia ja haluaisin ne pois, mutta ehkäpä ajan kanssa.

En pidä siitä, että kieleni alla oleva jänne on liian pieni, joten en saa sinne lävistystä, jonka olen halunnut. Tiedän, että se on hieman outo paikka, mutta jotenkin se viehättää.

Kynteni ovat kamalat, mutta en muutenkaan anna niille erityisemmin huomiota, joten ei se haittaa.

Neljä asiaa, mitkä ovat ärsyttäviä minua arjessa :

Nenäsi vuotaa, mutta et löydä mistään nenäpaperia. Olet yksin, joten et voi pyytää kaveriltasi. Joudut kulkemaan hiukset naaman edessä ja etsimään jostain paperia. Toki jotkut voivat pyyhkiä hihaan, mutta siitä jää ärsyttävät jäljet. Muistan ala-asteelta.

Haluaisit pistää jotkut ihanat farkut, mutta ne ovat hieman tiukat. Joko menet hienoissa, mutta hieman tiukoissa farkuissa kouluun tai sitten laitat vain ne perus farkut jalkaan, jotka eivät purista. 

Kaupungilla kävely, kun edessäsi on ihminen, joka kävelee hieman hitaasti. Pitäsikö ohittaa, vai mennä tätä vauhtia. Ärsyttää joka kerta.

Sinulle sanotaan jotain, mutta et oikein tiedä mitä vastata. Hetken päästä keksit täydellisen lauseen, joka olisi sopinut tilanteeseen. Valitettavasti tilanne on jo ohi.

Ota vastaan tämä lyhyt hiljaisuus

Kävelen eteenpäin ja tuuli puhaltaa poskeani saaden sen punertamaan. Jalkani värisevät kylmästä, mutta en jaksa välittää. Hiukseni ovat saaneet koristeeksi lumihiutaleita ja minä katselen niitä. En näe yhtään ihmistä, olen täysin yksin. Otan lapaset pois kädestäni ja katselen kylmettyneitä käsiäni, jotka ovat siirtyneet violetin värisiksi. Se on ihan normaalia minulle, sillä käteni ovat vain kesäisin normaalin väriset. Hyräilen kappaletta huulillani ja pyörähdän ympäri. En näe silti mitään muuttuneen. Katselen jalanjälkiäni ja painan niitä lisää lumeen. 

 Oloni on tyhjä. Ulkoisesti minulla on kylmä, mutta sisäisesti en tunne mitään. Oloni on tunnoton, en saa siitä mitään irti. Yritän tuntea iloa, surua, häpeää, mutta en tunne mitään. Kävelen vain eteenpäin ja en ajattele mitään erityistä. Oloni on samaan aikaan rauhallinen ja sekasortoinen. Kääntyessäni takaisin päin kovennan tahtia. Päätän mitä teen, kun pääsen laitokseen. Haluan tuntea jonkun olotilan. Teen asioita, jotka yleensä ärsyttää, mutta eivät aiheuta nyt mitään reaktiota. Alan lukemaan ja yhtäkkiä minut täyttää rauhallinen olo. Sitä on vaikea kuvailla, mutta sillä hetkellä tuntuu, ettei minun tarvitse tehdä mitään.

Ei mieli tiedä mihin meen

Onko huono asia luopua pienistä periaatteista ? En nyt tarkoita mitään suurempia esim. 15 vuotta kasvissyöjänä ollut rupeaa syömään yhtäkkiä lihaa. Puhun niistä ihan pienistä asioista, joista päätämmekin toisin. Itse vannoin joskus etten tee ikimaailmassa Instagramia, mutta silti sellainen on ja päivittelen sitä myös. Oliko huono asia, että luovuin periaatteestani ? Vai olinko vain liian itsepäinen asian suhteen ? Jonkun toisen periaate voi olla, että ei laita edes hieman seksuaalisia kuvia nettiin. Ja jos hän laittaa hieman seksuaalisen kuvan jonnekkin, onko hän heikko ? Onko heikkoutta luopua pienistä periaatteista, jota luomme itsellemme.

 Itselläni tulee hieman pettynyt olo, vaikka luopuisin pienestäkin periaatteesta. En tiedä onko se ihan normaalia, vai olenko itsepäinen periaatteeistani. Tiedän silti, että voin tulla vielä ostamaan jonkun paidan, vaikka haukkuisin sen lyttyyn ensimmäiset kaksi kuukautta, voin ladata puhelimeeni sovelluksia, joita olen itsepäisesti väittänyt, etten lataa. Mutta mielestäni ei sellaisista asioista tarvitse murehtia. Ehkä pitäisi vain olla ikinä sanomatta ei koskaan, silloin ei edes rikkoisi omia periaatteitaan.

Joka ainoa päivä on tänään

Miksi menisin kouluun ? Opit asioita, näet kavereita. Miksi haluaisin oppia ? Kuuluu yleissivistykseen ja saat työpaikan, jonka haluat. Miksi haluaisin työpaikan ? Tarvitset rahaa arjessasi ja et syrjäydy. Pystyt sitten myös vanhempana elämään paremmin eläkkeen ansiosta, toki saisit pienimuotoisen eläkkeen ilman töitä. Miksi haluaisin eläkkeen ? Tarvit arkeen rahaan myös iäkkäänä. Miksi haluaisin olla iäkäs ? Se kuuluu elämään. Vauva, lapsi, nuori, nuori-aikuinen, aikuinen, vanhus, kuolema. Eli opiskelen koulussa, jotta saan työpaikan, jonka jälkeen kuolen ? Kyllä.

Ehkä hieman liioiteltu "keskustelu", mutta välillä aivoni tukuttuvat tuota ajatusta silmieni eteen. Miksi elät, kuolet kumminkin ? Ja sitä asiaa rupeaa miettimään. Onko tässä mitään järkeä ? Kaikki tulemme kuolemaan. Jaksanko yrittää edes elämässä, kuolen kumminkin. Silloin kaikki on ohi, eikä tarvi enää tehdä mitään. En toki tiedä mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, mutta uskon, että makaan vain arkussani rauhassa, ei mitään erikoisempaa. Tulet kuolemaan, et edes tiedä millä tavalla. Voisit kuolla huomenna, ehkä kymmenen vuoden päästä, ehkä vasta vanhuksena. Mutta haluatko kuolla muiden ihmisten tekemien päätösten takia ? Kännipäissään joku ajaa eteesi ja tulee nokkakolari. Olet kuollut. Tai saat syyttää itseäsi. Saitte keuhkosyövän, sillä olette polttaneet 30 vuotta. Tai sitten se ei ole kenenkään syytä. Hän sai yhtäkkisen sydänkohtauksen, mutta syytä ei tiedetä.

Voisit itse tehdä sen ja saada sellaisen kuoleman kuin haluat. Dramaattisen tai tyhjän, tekoiloisen tai vaikkapa inhottavan. Mutta ajatukseni tullessa tähän kohtaan, sivuutan ne. En halua kuolla, jos jollekkin tuli nyt sellainen olo. Kyllä minä yritän elämässä kaikkeni, tunnen eri tunteet häpeästä riemuun. Haluan halata ystäviäni, saada työpaikan jonka haluan, matkustaa Australiaan. Ihan mitä tahansa. Mutta aion kyllä elää elämäni. Miksi murehtisin kuolemaa jo nyt ? Katsotaan sitten, kun olen vanhus, jos olen silloin vielä elossa. Ikinä ei voi tietää, millä tavalla kuolee.

Tätä kirjoittaessani kuuntelin Juha Tapion Meillä on aikaa kappaletta, joka kuvaa hyvin aihettani.

Ilta vaihtuu jo uuteen huomiseen

Edellisestä postauksesta saa varmaan sen kuvan, että ajattelen sokeasti äidin heti parantuvan. Ei, uskon, että hänellä on vaikeaa. Hän voi ehkä repsahtaa minun ollessa poissa, mutta näen hänen silti olevan paremmassa kunnossa kuin vuosi sitten. Mutta ei siitä sen enempää.

On vaihtunut vuosi taas kerran, niin kuin kaikki ovat jo huomanneet. Minulla ei ole mitään ajatusta " 2014, paljon parempi vuosi kuin 2013 ! " tai " Uudet asiat ja ajatukset, täältä tullaan 2014 ". En ajattele, että saisin aloittaa nyt jotenkin alusta. Vuosi vaihtu ja se siitä.

 En ole mitenkään negatiivinen vuotta 2014 kohtaan, mutta en erityisemmin välitä siitä. Ehkä vuodesta tulee erittäin hyvä, ehkei. Ihan se ja sama. En ole erityisemmin innostanut asiasta. Vaikka oloni on tällä hetkellä ihan hyvä. Hiukset ovat sekaisin ponnarilla, naamani voi punoittaa miten haluaa ilman meikkejä ja vartaloni on kääritty löysiin vaatteisiin. Olen katsonut lasten elokuvaa, lukenut kirjaa, siivonut. Yksinkertaisesti vain rentoutunut ja kauhistellut huomista herätystä..