Kävelen eteenpäin ja tuuli puhaltaa poskeani saaden sen punertamaan. Jalkani värisevät kylmästä, mutta en jaksa välittää. Hiukseni ovat saaneet koristeeksi lumihiutaleita ja minä katselen niitä. En näe yhtään ihmistä, olen täysin yksin. Otan lapaset pois kädestäni ja katselen kylmettyneitä käsiäni, jotka ovat siirtyneet violetin värisiksi. Se on ihan normaalia minulle, sillä käteni ovat vain kesäisin normaalin väriset. Hyräilen kappaletta huulillani ja pyörähdän ympäri. En näe silti mitään muuttuneen. Katselen jalanjälkiäni ja painan niitä lisää lumeen.
Oloni on tyhjä. Ulkoisesti minulla on kylmä, mutta sisäisesti en tunne mitään. Oloni on tunnoton, en saa siitä mitään irti. Yritän tuntea iloa, surua, häpeää, mutta en tunne mitään. Kävelen vain eteenpäin ja en ajattele mitään erityistä. Oloni on samaan aikaan rauhallinen ja sekasortoinen. Kääntyessäni takaisin päin kovennan tahtia. Päätän mitä teen, kun pääsen laitokseen. Haluan tuntea jonkun olotilan. Teen asioita, jotka yleensä ärsyttää, mutta eivät aiheuta nyt mitään reaktiota. Alan lukemaan ja yhtäkkiä minut täyttää rauhallinen olo. Sitä on vaikea kuvailla, mutta sillä hetkellä tuntuu, ettei minun tarvitse tehdä mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti