When your legs are tired, walk with your heart

Elämä on yllättänyt minut kerta toisensa jälkeen. Yhtäkkiä se syleilee ja tuntuu parhaalta ystävältä. Toisessa hetkessä se on paiskannut minua maahan ja kysynyt missä vahvuuteni on, pääsenkö ylös. Se paiskasi minut maahan keskiviikkona asialla, jota en olisi voinut kuvitellakkaan. Minulla oli monta viikkoa hengitys tuottanut kipua ja hengästyin erittäin helposti. Tanssiharkoissa rukoilin, että ne loppuisivat jo, sillä sydämeni hakkasi ja kipu säteili kehooni. Kotona kyyneleet valuivat, en kyennyt ymmärtämään miksi kehoni pettää minut näin. Olin aina luottanut siihen ja se vei minua aina elämässä eteenpäin. 

Keskiviikkona ajattelin, että minun on pakko käydä lääkärissä, tälle löytyy joku hyvä selitys. Ehkä se on vain pahalaatuinen flunssa ajattelin ja mietin kahdelta alkavaa ajotuntia. Silloin en vielä ymmärtänyt, että päiväni ohjelma menisi kokonaan uusiksi. Minusta otettiin verikokeita, sydänfilmejä ja röntgenkuvia ja istuin odottamaan tuloksia. Sitten lääkäri kutsui minut ja kertoi mitä he epäilevät. Ei, ei minulla voi olla sitä, ajattelin. Olenhan vasta 17-vuotias ja suhteellisen terveellisesti elävä nuori nainen. Minut passitettiin tietokonetomografiaan eli viipalekuvaukseen jonka jälkeen selviäisi onko minulla kyseinen sairaus. Kyyneleet silmissä odotin tuloksia, kertokaa minulle, että tämä oli vain hauska vitsi ja saisin lähteä. Lääkäri tuli luokseni ja sanoi sanat, joita pelkäsin 

" Sinulla on keuhkoveritulppa. "

Purskahdin itkuun, miten tämä on mahdollista. Minulle kerrottiin kuinka molemmissa keuhkoissani on tukkeutumat ja toisessa keuhkossa on infarkti. Syynä olivat e-pillerit ja tupakointi. Joudut jäämään sairaalaan muutamaksi päiväksi, lääkäri kertoi minun yrittäessä sisäistää tietoa. Kaksi ohjaaja laitoksesta ryntäsi huoneeseen itkien ja halasi minua. Sain ensimmäisen mahapiikin ja minua alettiin kuskaamaan osastolle. Olin shokissa enkä kyennyt ymmärtämään mitään. Istuin pyörätuolissa lääkärin kuljettaessa minua ja mietin, kuinka aamulla en ollut aavistanut lainkaan mitä tulisi tapahtumaan. 

Seisoin vessan peilin edessä ja tuijotin itseäni. Käsivarressani kanyyli ja kaulassani roikkui EKG-laite, joka tarkkaili sydäntäni. Nostaessani paitaa näin pienen mustelman, jonka mahapiikki oli minuun tehnyt. Ranteessani oli pieni arpi valtimoverikokeesta ja kädessäni oli potilasranneke. En tunnistanut peilistä heijastuvaa tyttöä. Kyynelet vierivät vaistomaisesti ja pyyhkäisin ne pois. Nyt pysytään vahvana. 

Olen ollut nyt keskiviikosta lähtien sairaalassa ja pääsen maantaina pois. Minun onneni taudissa oli se, että olen niin nuori, että se saadaan kuntoon lääkityksellä. Mahapiikkejä annetaan sairaalassa oloni ajan ja sen jälkeen syön tabletteja puoli vuotta. Jos selviää, että sairauksen syntyyn vaikutti myös perinnölliset tekijät, joudun syömään koko elämäni ajan verenohennuslääkkeitä. Joudun käyttämään tukisukkia puolen vuoden ajan enkä saa enää ikinä käyttää e-pillereitä. Tupakoinnin on myös loputtava, sillä jos jatkan saattaa sairaus uusiutua tai tulla jotain pahempaa tilalle. Liikuntakieltoa minulla on kuukauden ajan ja luultavasti en edes pääse tulevaan tanssiesitykseen. Jos kykenen menemään, olen ylpeä itsestäni, jos en kykene niin sitten katson kulisseista enkä syyllistä itseäni. Joudun ottamaan rauhallisesti, kun pääsen takaisin laitokseen enkä saa rasittaa itseäni. Kouluunkin minut on kuskattava autolla ja koulussa en saa käyttää portaita vaan minun on mentävä hissillä. 

Tämä on ollut minulle vaikeaa. Henkisiä takapakkeja on tullut elämäni varrella enemmän ja niihin on kehittynyt omat selviytymiskeinonsa. Mutta sitten kun oma kroppa pettää, olen avuton. Fyysisesti olen aina ollut hyvässä kunnossa ja sen olen aina pitänyt liikkeellä vaikka henkisesti on ollut ajoittain huonompi olo. Nyt kehoni ei hetkeen kykene siihen ja joudun hoitamaan sitä. Olen niin itsepäinen ihminen yleensä kehoni suhteen, niin kuin en mennyt tästäkään asiasta lääkäriin moneen viikkoon vaan sinnittelin mielummin. Nyt minun täytyy opetella kuuntelemaan kehoani ja jarrutella heti, jos tuntuu pahalta. Tämä opettaa minua paljon ihmisenä ja tämän kokemuksen jälkeen olen taas vahvempi. Minulla on siis kaikki hyvin, tälläkin hetkellä hymyilen. Elämä, anna eteeni mitä vain, mutta minä kyllä selviän. Se naurava minä oli hetken poissa, mutta se on taas esillä. Elämä, miten yllätyksellinen sinä olet.