Eli siis on vuosi 2013. Jotenkin outoa ajatella, että vuosi on kulunut niin nopeasti.. Tuntuu, että aika menee niin nopeasti ja minä yritän takertua siihen vaivaisesti. Sitten taas välillä tuntuu, että minun pitää vetää sitä aikaa eteenpäin, kun se menee niin hitaasti yksinkertaisesti. Mutta eihän sitä pysty hidastamaan eikä nopeuttamaan, aika menee miten haluaa. Kukahan on keksinyt ajan ? Miksi ihmeessä hän edes keksi sen. Kellonajat, näytösajat, pääni menee sekaisin. Ja miksi eri puolilla on maata on eri kellonajat ? Kyllä ymmärrän, että aurinko on kaikilla puolilla miten sattuu, mutta miksei kaikilla voisi olla samat kellonajat edes. Jotkut sanoisivat menevänsä neljältä nukkumaan, toiset menisivät kymmeneltä.
Mutta ymmärrän kyllä, että on hyvä olla kellonajat. ' Nähdään sitten joskus tuossa kahvilassa, kouluu alkaa suurinpiirtein siinä kohtaa, kun heräätte ' Toki se helpottaa todella paljon elämää, mutta entäs jos kelloanajat ja koko aika yleensä katoaisi yhtäkkiä. Miten ihmiset suhtautuisivat tähän ? Olisivatko kaikki aivan sekaisin tästä ? Mutta aika kyllä elää koko ajan meidän kanssamme, ei sitä voi estää.
Taidan välillä vähän miettiä turhia asioita. Mutta kukapa ei. Jos ihminen ajattelee koko elämänsä ajan, niin on varmaan järkevämpää ajatella välillä turhia kuin ahdistaa päätään syvällisillä kysymyksillä esim. eikö avaruus lopu ikinä, mikä on elämäntarkoitus, ym. Koko ihminen varmaan sekoaisi, jos hän miettisi liikaa syvällisiä. Vai tulisiko hänestä erittäin fiksu ihminen ? Kuka haluaa olla tämän kokeen koekaniini ?
Itse olen miettinyt paljon elämäntarkoitusta. Ajatelkaas nyt, ihmiset syntyvät maapallolle. Elävät, nauravat, kokevat muutoksia. Luovat ihmissuhteita, jonka kautta he jatkavat tätä kiertokulkua. Sen jälkeen he ovat vanhoja, kärsivät varmaan kivuista ja kuolevat. Niin, mitä järkeä tässä on ? Vai pitääkö tässä edes olla järkeä. Mutta olen jutellut yhden kristityn kanssa ( kai hän oli kristitty, onko niillä nimillä jotain merkitystä ? kyllä ymmärrän, että muslimi eroaa buddhasta ja niin edelleen) Niin siis juttelin kristityn kanssa tästä asiasta ja hän sanoi, että hänen elämän tarkoitus on mennä Jumalan lakien mukaan ja päästä taivaiseen. Se kuulosti hyvin järkevältä. Ensin testataan, onko hän sopiva taivaaseen ja sen jälkeen pääsee sinne. Jos pääsee.
Mutta entäs ihmisillä, jotka eivät ole uskossa, mikä elämäntarkoitus heillä on ? Tämä kyseinen kristitty sanoi minulle suoraan, ettei heillä ole. Se kuulosti erityisen synkältä minun korvissani. Puhuin tästä asiasta sitten erään toisen ihmisen kanssa, joka ei ole käynyt riparia, mutta uskoo kyllä Jumalaan. Hän ei silti hyväksy kaikkia Jumalan oppeja. Hän sanoi, että ei kannata miettiä liikaa. Kannattaa vain nauttia elämästä ja kierrellä maailmalla, tutustua erillaisiin ihmisiin. Ei kannata miettiä elämäntarkoitusta, siinä vain tulee surullisemmaksi, kun tajuaa hiljalleen, ettei siihen saa vastausta. Mutta niinhän se on, ehkä minun pitäisi lopettaa sen miettiminen tai mennä uskoon. Ehkä pikkuhiljaa voisin antaa Jumalan tulla elämääni. Ehkä.
Ihmisen elämässä on kaksi suurta päivää - se jona hän syntyy, ja se, jona hänelle selviää miksi
- James Baldwin
En koskaan uskonu vaikka kirkkoon kuuluinkin syntymästä lähtien. Erosin myöhemmin. Ajattelin ennemmin että uskonto on kuin historia koulussa.
VastaaPoistaMä ainaki uskon siihen että elämä on tässä ja nyt. Ei huomenna, ei eilen vaan juuri nyt ja tällä hetkellä liikuttelen sormia näppäimistöllä. Voi toki ajatella mennyttä ja tulevaa, mutta se ajattelu tapahtuu sillä hetkellä. Voi vaikka olla ajattelematta jos paremmalta tuntuu ja hyppiä hyppynarua. Mikään ei ole ikuista ja elämä on rajallista. Elää niin miten tuntuu itsestä hyvältä ja samalla huomioida muita. Opetella paremmaksi ihmiseksi mutta olla oma itsensä. Kaikkia ei voi miellyttää eikä tarvikaan.
Jossain vaiheessa tulee vanhaksi tai milloin vain voi kuolema koittaa. Sain ruoan maasta ja palaudun takaisin osaksi maata. Ehkä puut ja kasvit kasvaa paremmin sillä kohtaa. Miks elämän pitäis olla monimutkasempaa.
Uskonto käytännössä riippuu vain siitä missä oot syntyny ja mihin perheeseen. Jos olisit syntyny Intiassa niin voisit olla hindulainen tai vaikka sikhi tai miksei islamilainen. Japanissa syntyneenä olisit aika varmasti buddhalainen. Australiassa kristitty ja niin edelleen.
http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Religious_syms.svg
Mahtavan hienoa tekstiä! Niin, ehkä minun pitäisi elää sillä lailla kuin itsestä tuntuu. Uskonto on niin kummallinen asia, että en taida haluta uskoa Jumalaan. Epäilisin varmasti häntä niin paljon. Mutta tavallaan olisi turvallista tietää, että joku isompi taho suojelisi minua. Ja tuo oli hieno vertaus, jossa sanoit saavasi ruuan maasta ja palaavasi maahan. Se kuulosti jotenkin erittäin hienolta. Niin, ehkei kaiken tarvitse olla ikuista. Elämä voi loppua milloin vain ja siihen pitää tottua. Mutta kiitos paljon, sait minuun lisää ajatuksia !
PoistaTuosta kuvasta että miksi tunnistat ristin? Siksi koska se on opetettu pienestä pitäen. Aivan yhtä hyvin se voisi olla bahai star tai shinto torii mikä olis sulle tuttu ja tietäisit merkityksen sille.
VastaaPoistaMut jokainen voi uskoa mihin haluaa. Pääasia et on tyytyväinen ja elämä vaikuttaa paremmalta. Vaikka joku uskonto on hyvä niin jotkut uskontokunnat ei aina ole hyviä ja eduksi, vaan tekee elämästä huonomman ja aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä. Joku uskontokunta voi tehdä elämän paremmaksi ja ihmisen onnellisemmaksi.
Ihan kuinka kukakin tykkää, toki kannattaa valita se mikä saa tuntemaan olon hyväksi ja joka auttaa jaksamaan. Mulle ei mikään uskonto tarjoa sitä vaan monet muut asiat joista pidän ja saa hyvän olon. Vaikka esimerkiksi kirjat joista oppii uutta.
Vastaan nyt tähänkin vielä, mutta hyvin sanottu. Tai siis kirjoitettu tässä tapauksessa. En varmaan olisi tyytyväinen kristinuskossa. Esim. se että he eivät hyväksy ihmisiä, jotka tuntevat vastakaikua ja rakkautta samaan sukupuoleen. Se on minun mielestäni hyvin väärin. Vaikka raamatussa sanotaankin, että mies on luotu naiselle, en siltikään voi ymmärtää mitä vikaa homo seksuaaleissa on. Mutta niin kuin edellisessä vastauksessa sanoinkin, että olisi ihanaa omistaa joku turva. Mutta ihanan pitkä vastaus sinulla !
PoistaEikös se turva löydy hyvästä parisuhteesta. Sellainen on hyvä parisuhde että toinen on tukena. Naisilla vaan on paha tapa ottaa huono puoliso joka juo paljon ja/tai pahoinpitelee. Mistä se johtuu?
PoistaNiin tottahan tuokin. En kyllä yhtään tiedä, miksi naiset rakastuvat huonoihin miehiin. Ehkä heissä on joku niin ihana piirre, tai he ovat vain läheisyydestä heidän kanssaan. Tuo jälkimmäisen syyn takia roikuin yhdessä suhteessa liian kauan loukaten hänen tunteitaan. Mutta toivon vielä, että löydän sellaisen tyypin josta oikeasti tykkään. Mutta ei minun onneksi tarvitse sitä vielä murehtia.
PoistaMinä uskon. Mulle se tuo juurikin sitä turvaa. Ja kai muutakin. Ainakin ystäviä.
VastaaPoistaOon tosi huono puhumaan uskostani, mutta haluaisin kuitenkin hieman avautua.:)) En edes tiedä ihan hirveästi kristinuskosta vaikka oonkin kuullut Jeesuksesta ja Jumalasta jo pienenä. Epäilenkin kauhean usein, enkä oo muutenkaan täydellinen ihminen. Kuitenkin uskon, että mullekkin voi olla taivaspaikka. Sillä oon ruvennut ymmärtämään että usko ei tarkoita suorittamista, vaan armon saamista. Ei tarvi muuta kuin uskoa ja Jumala armosta antaa anteeksi kaiken, epäuskonkin, kun anteeksi pyydän.
Mun elämäni tarkoitus ei ole elää tiukkojen lakien mukaan. En edes tiedä mikä mun elämäni tarkoitus on. Tai ehkä tiedänkin, kai se on palvella Jumalaa eli yrittää oppia näkemään ja kuulemaan mikä on Jumalan tahto ja elämään sen mukaan. Olen varma että Jumalalla on suunnitelmia, pieniä ja isoja, mun elämää varten. Voin toki haaveilla itsekin kaikennäköistä ja toteuttaa itseäni, se voi yhtä hyvin kuulua Jumalan suunnitelmaan.
Toki taivaaseenpääsykin olisi mahtavaa, mutta enhän koskaan voi tietää mitä elämässäni tapahtuu. Toivon kuitenkin että uskoni kestää. Taivaaseenpääsy elämäntarkoituksena ei ihan sovi mun ajatuksiini, se on pikemminkin päämäärä.
Jotkut puhuu että uskossa on kyse ihmisen ja Jumalan välisestä suhteesta. Mä haluan hyvän suhteen Jumalaan. Haluan oppia tuntemaan Häntä (mitä voin edistää vaikka lukemalla Raamattua) ja oppia luottamaan Häneen. Toki haluan myös itse olla ihminen johon Jumala voi luottaa. Ja haluan oppia rakastamaan Jumalaa, niinkuin Jumalankin rakastaa mua. Molemminpuolinen rakkaus-luottamussuhde siis.
Uskoni siis on Jumalaan tutustumista, tai ainakin toivoisin sen olevan. Aika harvoin käyn kirkossa ja Raamattuakin luen hyvin vähän. Ehkä kuitenkin edes pikkuhiljaa tutustun Jumalaan paremmin,vaikka tärkeintähän on kuitenkin että uskon.
Siinä jotain ajatuksiani joita nyt tuli mieleen. Tarkoitukseni ei ollut saarnata tai vähätellä jonkun toisen ajatusmaailmaa, halusin vain kertoa miten itse ajattelen.
En tiedä oliko tästä sinulle mitään hyötyä, mutta toivon joka tapauksessa että löydät oman paikkasi tässä elämässä.
Elämäntarkoituksen miettiminen on minunkin mielestäni hieman ahdistavaa, sillä itsekin mietin sitä silloin tällöin, mutta haluaisin kuitenkin rohkaista etsimään sitä.:) Ehkä uskallan myös kertoa toivovani, että löydät Jumalan, sillä uskon että hän näkee sutkin ja rakastaa suakin, niin kliseeltä kuin se kuulostaakin.
Toivottavasti onnistuin sanomaan asiani ymmärrettävästi ja toivottavasti jaksat lukea tän pitkän viestin:D
Onnea ja tsemppiä elämääsi!:)
^Huh, siitä tosiaan tuli pitkä.. -.-
VastaaPoista