Niin moni tarjoaa vain pelkkiä kuoria

Viikonloppu, miten ihanaa. Saa valvo pitempään tietäen, että huomenna se herätyskello ei pirise ärsyttävästi tuossa yöpöydällä. Voi tehdä asioita, joita haluaa tehdä eikä tarvitse miettiä matematiikan yhtälöitä. Yleensä ihmiset herkuttelevat viikonloppuna ja voivat katsoa elokuvavuokraamosta hakeneensa elokuvan. Täällä meillä on ihan perus rytmi perjantaina, päivälliset, ym. Mutta myöhäisempi nukkumaanmeno aika eli puoli tuntia myöhäisempi. Itse joudun siis kipittämään julisteiseen huoneeseeni klo 22. Tänään eli lauantaina ohjaaja voi herättää aamulla puoli kymmeneltä , jos on joku vähän tiukempi. Yleensä saa silti nukkua vähän pidempään siitä. 

Tänään aamulla oli tiukin ohjaaja töissä, joka tuli puoli kymmeneltä herättämään minut hyvästä unestani. Unenpöpperöisenä löntystelin sitten aamupalalle. Otin jogurtin ja revin siitä sen suojajutun. Vai miksi sitä kutsutaan ? Kaikki varmaan tietää sen, jugurtista revitään aina se ylinosa pois, että pystyy syömään sen jugurtin edes sieltä sisältä. Mutta niin, rupesin siinä sitten miettimään miten eri ihmiset ottavat sen pois. Jotkut jättävät sen lerpsuttamaan ja lusikalla raaputtavat siitä jugurtin jämät. Toiset repivät sen kokonaan pois ja jotkut voivat nuolla sen. Jotkut laittavat sen hienosti pöydälle lepäämään tai he voivat heittää sen heti roskiin. Turhaa miettimistä, mutta aamupala pöydässä tuli tälläistä mieleen. Mitä te ajattelet aamupala pöydässä silloin, kun olette juuri heränneet ?

Kävin eilen suomalaisessa kirjakaupassa ostamassa kuusi kirjaa lahjakortillani, jonka voitin yhdessä koulun kisassa. Niin, siellä on siis suuret alet. Sain itsekkin kuusi kirjaa kolmellakympillä. Tyytyväisenä palasin laitokseen ja asettelin ne lattialle. Katselin niitä ja luin takakansia. Se on yleensä aina näin. Jos ostan jotain uutta, minun on pakko katsella sitä ja etsiä yksityiskohtia. Siinä on sitä uuden tavaran iloa. Luin muuten pari päivää sitten ihanan kirjan. Itkin siinä lopussa, nyyhkytin vain sängyssäni pitäen kirjaa visusti sylissäni. En siis yleensä siis sure fyysisesti kirjoja, eli en suoraan sanottuna itke yleensä kirjoille. Muutamia kertoja kyllä, mutta nyt minua vain huvitti päästää suolapisarat valumaan poskilleni. Silloin minä rupesin miettimään, että onko kyyneleet lämpöisiä, kylmiä vai ruumiinlämpöisiä. En osannut vastata ja mietin taas sitä kirjaa. Se oli hyvin sellainen, että siinä tapahtui asioita joita ei yleensä tapahdu ihmisille. Epäuskottavako ? No en nyt niin sanoisi, juoni vain imee mukaansa ja se tuntuu siinä kohtaa uskottavalta. Ei se sitten hirveästi jälkeenpäin, mutta se on niin ihana tarina ! Puhun siis HOLLY GOLDBERG SLOAN:in NÄKYMÄTÖN POIKA kirjasta. Onko kukaan muu lukenut kyseistä kirjaa ?