Tahdonvoimalla eteenpäin

Tyttö sängyllään käpertyneenä itkee, haluaisi huutaa. Puristaa tyynyä niin lujaa kuin pystyy ja haluaa olotilan pois. Päänsärky on vihlova ja huimaus iskee aina välillä. Mieli ja keho huutavat nikotiinia, toivovat, että seuraavalla hengenvedolla yllättäen tulisikin tupakan savua. Sormet hamuavat jotain käteensä, muistavat vieläkin tutun tavan. Aski auki, ottaa sormien väliin yksi tupakka ja asettaa se huulien väliin. Ottaa sytkäri takin pohjalta ja sytyttää se samalla, kun vetää tappavaa savua sisälle. 

Koko keho haluaa sitä, mielikin on hämmästyksissään. Kun olet ahdistunut, yleensä se auttaa edes vähän. Mikset nyt helpota olotilaasi? Ja jossain sisällä tahdonvoima ylläpitää järjestystä, kaikki helpottaa joskus. Mutta sillä hetkellä päänsäryn tuntuessa ja kehon reagoidessa asiat eivät tunnu järkeviltä.

Yllättäen kaksi minua hieman nuorempaa poikaa ilmestyy huoneeseeni. He ovat hieman hämmästyneitä nähdessään mielialani, mutta kerron vain suoraan, että nikotiinin puute. Varoitan vielä heitä, että älkää koskaan aloittako tupakointia. He eivät osaa lohduttaa sillä tavalla, että he halaisivat ja sanoisivat, että kaikki järjestyy. He saavat ajatukseni muualle ja saavat minut nauramaan. Oloni on heti parempi ja olen kiitollinen heille. 

Kyllä, lopetin jo aikaisemmin, mutta yhtenä päivänä mieleni teki tupakkaa. Pummin sitten joltakin tuntemattomalta ja koko urakka alkoi alusta. Tuo oli siis toinen päivä ilman nikotiinia, ensimmäiset kolme päiväähän ovat pahimmat. Kyllä ehkä hieman syytin itseäni, että annoin itseni repsahtaa, mutta tästä pääsee vain eteenpäin.