Siinä kasvot käsiin peitä, silloin tulee kyyneleet

Onnenkyyneleet ovat mielestäni yksi kaunein asia maailmassa. Kiehtovaa kuinka herkistyessä, tullessa onnelliseksi jostain asiasta/teosta/sanoista kyyneleet kihoavat silmiin. Se on mielestäni ihana tunne, olla niin käsittämättömän onnellinen jostain asiasta, että oma keho reagoi siihen kyyneleillä, jotka eivät merkitse sillä hetkellä surua. Itse olen monesti itkenyt/kyynelehtinyt onnesta. Viimeksi perjantaina, kun sain kuulla eräältä tärkeältä ihmiseltä mitä hän on menossa tekemään. Olin onnellinen ja siinä junassa istuessani maisemia katsellessani poskiani vierivät kyyneleet. Kasvojani kehysti hymy, joten mielestäni en näyttänyt surulliselta, jos joku olisi sattunut katsomaan suuntaani. Olen itkenyt onnesta myös leirillä, jossa yksi nuori tyttö meni yksin tanssimaan parin sadan ihmisen eteen. Liikutuin hänen uskaliaisuudestaan niin paljon, että jouduin pyyhkimään poskiani ja selittämään kavereille, miksi itken.

 Myös kirjoja lukiessa ja elokuvia katsellessa on tullut onnenkyyneliä. Minulta on tullut myös yllättäen kyyneliä, selittämättömiä suolapisaroita. En tuntenut surua, mutta en suurtakaan onnellisuutta. Kyyneleet vain valuivat, en itkenyt, itkeminen on erilainen käsite. Ja ei, minulla ei ollut roskaa silmässä, jos joku nyt sellaista miettisi. Itselläni tulee vain helposti kyyneleet. Suuttuessanikin yleensä rupean itkemään, vaikka yrittäisi huutaa sille eräälle ihmisille, joka on toiminut mielestäni väärin. Huudosta tulee vain itkuhuutoa, joka kuulostaa vain hysteeriseltä. Helpotuksestakin tulee myös helposti itkettyä, jokin asia on vihdoinkin mennyt oikeaan suuntaan. Minä en siis ole se henkilö, joka saisi pidettyä kyyneleet kurissa. Onhan tietenkin ihmisiä, jotka eivät jollain tavalla vain yksinkertaisesti pysty näyttämään tunteita kyyneleiden avulla, vaikka he olisivatkin herkistyneet.