Luin äsken vanhoja tekstejäni viime vuoden elokuulta ja jotenkin otsani meni ryppyyn. Välillä olin niin onnellinen, että oli todella haikea lukea sitä. Välillä näytin olevani ihan maassa ja se sai minut hetkeksi kääntämään katseeni pois. Jotkut voivat lukea niitä, jaa hän on tässä vähän surullinen, mitä siitä. Mutta minä tiedän ne tuntemukset mitä se ihminen on kokenut kirjoittaessaan sitä tiettyä tekstiä. Ja se satuttaa jotenkin, oudolla tavalla. Jotenkin sitä järkyttää, että on kärsinyt niin samoista tunteista niin kauan.
En ole täällä blogin puolella maininnutkaan, mutta luin tuossa yksi päivä psykologin lausuntoa ja hän siinä totesi, että minulla olisi lapsuuden traumoja ja ahdistuneisuushäiriö. Tietenkin menin heti googlettamaan, mitä tuo jälkimmäinen ihan kokonaisuudessaan tarkoittaa. Huomasin, että moni kohta sopi minulle. Tavallaan se veti hiljaiseksi. En kyllä pidä itseäni nyt mitenkään sairaana tai yritä teille kertoa, että huomatkaa kuinka minulla on ongelmia. Ei, en yritä olla tuollainen. Sain vain tietää pari asiaa ja ajattelin kertoa siitä täällä, sillä tämähän kertoo myös elämästäni, vaikka ajatuksiani ja mietteitäni suurimmaksi osaksi tänne laitan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti