Negatiiviset tunteet on kai pakko piilottaa

Tämä on sadas postaus. Tai itse asiassa en tiedä monesko tämä oikeasti olisi, koska poistin yhdessä vaiheessa kaikki puolen vuoden postaukset. Mutta tällä hetkellä se on sadas. Joten mietin mitä sen kunniaksi sitten tekisin. No pahoittelen, mutta erikoispostaus tulee sitten myöhemmin. Ja jos jollakin olisi ideoita sen suhteen, voi ihan vapaasti kertoa. 

Tänään on äitienpäivä niinkuin kaikki varmasti tietävät. Olen tänään menossa tapaamaan äitiäni kolmeksi ja puoleksi tunniksi, puolisiskonikin on siellä silloin. Minua vähän ahdistaa tämä päivä. Tänään pitäisi halata omaa äitiään ja antaa kortti, jossa lukee kaikkea mukavaa. Mutta minä en ole halaamassa, hän halaa minua jos tahtoo. Minulla ei ole mukanani mukavaa korttia jossa kehuisin häntä maasta taivaisiin. Minulla ei ole anteeksiantavainen katse silmissäni. Minulla on vain tilaajalahjaksi saamani huivi, halpaa suklaata ja nopeasti hutaistu leivonnainen. Asenteeni on epäröivä ja hieman torjuva. Toivoin vain, että voisimme keskittyä kaksi tuntia kestävään elokuvaan ja olla puhumatta sen aikana. 

Otettu Irinan kappaleesta Miksi hänkin on täällä

Voinko puhua suoraan?
Vai kuuluuko mun teeskennellä?
Sanoa, että on hauskaa,
Vaikka kaikki menee päin persettä?

Ja jos ihan totta puhutaan,
En jaksais puhuu ollenkaan.