Siksi juuri tässä näin, vaikka sisälläni huokaa

Kolme ihmistä vierekkäin voitelemassa leipiään. Kukaan ei sano mitään, kaikki ovat juuri heränneet. Hiljaisuus ei ole vaivaannuttavaa, se tuntuu yhteenkuuluvalta. Vahingossa yksi pistää juustot toisen leivälle, nauretaan vain kömmähdykselle. Suurinpiirtein samoihin aikoihin ihmiset istuvat ison pöydän äären, johon paistaa ikkunasta aurinko. Telkkarista pyörii ohjelma, joka kiinnittää kahden huomion. Yksi ei katso telkkaria, hän katsoo kahta toista ihmistä. Miettii, kuinka onnellinen hän on juuri sillä hetkellä. Hän hymyilee pienesti ja tarttuu sormillaan kaakaokupin ympärille.

Kumpi on pahempaa, se että toinen ihminen sanoo ymmärtävänsä vaikkei ymmärrä vai, että hän sanoo, ettei ymmärrä eikä tahdo ymmärtää. Ensimmäisessä vaihtoehdossa yleensä sen sanoja, ei oikeasti voi ymmärtää. Kokemus voi olla sama, mutta eri ihmiset voivat tuntea sen erilailla. Miten siinä voi edes sanoa, että ymmärrän sinua täydellisesti ? Mutta jos ihminen ei edes yritä ymmärtää, sanoo vain, ettei kiinnosta. Olet outo ja en todellakaan ymmärrä sinua. Sattuuko toinen vaihtoehto enemmän kuin ensimmäinen vaihtoehto ? Minua henkilökohtaisesti ärsyttää ensimmäinen vaihtoehto, pidän mielummin siitä, että ihminen sanoo, ettei kykene ymmärtämään. Se ei ole niin tyly vastaus kuin tuo jonka sanoin aiemmin.

Olen muuten tässä lähiaikoina menossa tapaamaan äitiäni kolmeksi tunniksi. Vähän jännittää, että miten tapaaminen menee, mutta uskon aikaisempien puhelin soittojen perusteella, että se ei ole hirveän vaivaannuttavaa. Jos katsoo esim. elokuvan, niin siitä menee yli puolet ajasta ja silloin ei tarvitse jutella. Se on helppoa, istua sohvalla ja heittäytyä mukaan elokuvan juoneen ilman, että tarvisi puhua.