Kyllä sen aina huomaa, kun laitoksessa on töissä harjoittelijoita. Kuria ei ole ihan helppo pitää kahdelle pienelle pojalle. Huomasin heidän ilmeistään, etteivät he välillä tienneet mitä tehdä joissakin tilanteissa. He vähän lepsuivat päätöksistään sen takia, että pääsisi helpommalla. Mutta en halua sanoa sen olevan huono juttu, sillä eihän he muuten välttämättä saisi heitä käyttäytymään kunnolla.
Välillä tekisi mieli olla taas lapsi. Ei olisi suuria murheita, jotka täyttäisivät pään. Ei tarvisi miettiä muiden mielipideitä. Ei olisi velvollisuuksia. Voisi vain hymyillä ja antaa kaikkien silittää hiuksia. Kaikkein suloisimpia ovat lapset, jotka eivät ole vielä keksineet valehtelua. He ovat niin luonnollisia ja viattomia. Haluaisi vain heille kaikkea hyvää, suojella pahalta maailmalta, joka voi saada ihmisen romahtamaan hetkessä. Mutta kaikkien on pakko kasvaa. Siinä iässä, kun he menevät kouluun he alkavat tuntea jo vastuuta ennemmän. Pitää tehdä ne sovitut läksyt ja herätä aikaisin aamulla siihen, kun äiti herättelee.
Mutta kyllä minä olen hyväksynyt sen, että menneisyyteen ei voi palata. Sehän olisi kamalaa. " Hei missä Kaisa on ? " " Joo, se on menneisyydessä. Me ehkei ei enää tunneta sitä pian, jos se muuttaa siellä jotain. " Joten olen tyytyväinen tähän hetkiseen elämän tilanteeseeni. Tai no tyytyväinen ja tyytyväinen, miten sen nyt ottaa. Mutta olisi vielä ihana joskus herätä aikaisin aamulla sen takia, että tulee lastenohjelmia. Irtokarkkipussin karkkeja asetella pöydälle ja järjestää niitä erillaisiin jonoihin. Nauraa melkein kaikelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti