Välillä on ehkä turhaa, että minä ajattelen oikein tahallaan pahoja ja ärsyttäviä asioita, että saan itselleni surullisen mielen. Tahallani pakotan itseni ajattelemaan kaikki sellaisia asioita. Siinä ei ole mitään järkevää, mutta huomaan tekeväni niin usein. Joskus ajattelen asioista vain huonoja puolia ja olen sen takia hyvin ärtyisä. Herkällekkin päälle joudun silloin ja pienekin ärsytys voi saada minut ihan pois tolaltani. Yleensä ajattelen posiitivsesti, mutta tänäänkin tein tämän saman asian. Ajattelin jostakin asiasta kaikki huonot puolet ja pienekin ärsytys sai minut suuttuneeseen tilaan.
Sanon usein, että kannattaa ajatella positiisesti. Vai ajattelenko sitä aina vain ? Kirjoitanko siitä päiväkirjaan, mutta en anna sen tulla sanoina suustani ulos ? En ole varma. Mutta tiedän kyllä, että minun kannattaisi noudattaa "neuvoani". Eihän se tavallaan minun neuvoni ole. Kukahan sen on keksinyt, en tiedä. Mutta ymmärrän toki, että tietenkin on huonojakin päiviä ja silloin ei huvita ajatella positiivisesti. Eikä silloin kannattakaan. Jos vaan turruttaa tunteensa, mieli kärsii. Mutta en kannata kyllä sitäkään angstausta, että murjotetaan huoneessa ja pidetään maailmaa ihan julmana. Niinhän se välillä onkin, mutta unohdetaan se.
Mietin julisteitani yhtenä päivänä. Ne tippuilee ja paljastaa seinää/kattoa. Ihan kuin joku yrittäisi pitää kulisseja yllä, mutta epäonnistuu siinä ja pikkuhiljaa alkaa muillekkin selvitä mitä toinen on. Eli julisteet tippuilee pikkuhiljaa ja kattoa/seinää alkaa paljastua. Minusta tuntuu ihan samalta täällä laitoksessa ollessani. Joskus en tajunnut äidin alkoholisti ongelmaa. Tai yritin vain olla huomaamatta sen. Yhdellä rysäyksellä alkoi kulissit tipahdella. Miten se tapahtui ? Ei sinitarra pidä montaa vuotta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti