Hoidan itseni yksin ja pakotan itseni pysymään koossa

Tänään laitoksessa oli leikkimieliset olymppialaiset, joissa lajeina oli hiihto ja sähly. Itse menin reippaasti hiihtämään, sillä toinen vaihtoehto olisi ollut sähly ja se ei erityisemmin saa suuta ylöspäin hymyyn - päinvaistoin. En toki hiihdostakaan tykkää, mutta se oli nopeasti ohi. Meidän talomme tuli toiseksi ja itse olin tyytyväinen. Pojat vähän nyrpistelivät asialle, mutta hyväksyivät sen loppujen lopuksi ihan posiitivisesti. Huomenna lähdemme Himokselle ja olen itse asiassa todella innoissani. Tykkään lasketella, se tuntuu niin vapaudelta kun saa viilettää mäkeä alas. Alhaalla vasta tarvitsee ajatella, mutta vauhdissa ei turhia ongelmia muista.

Miten te määrittelette kodin ? Mistä tietää olevansa kotona. Onko siellä vanhemmat, onko siellä olo turvallinen, lepääkö omat tavarat siellä ? Miten voi määritellä kodin. Itse en pienempänä tätä miettinyt, koti oli paikka jossa asuttiin. Siellä oli äiti ja omat tavarat, ei mitään turhia höpinöitä siitä, että onko tämä nyt koti. Mitä te ajattelette ? Itse olen miettinyt tätä paljon. Onko laitos minun kotini vai äidin asunto ? Eniten minä mietin silloin, kun äiti muutti Kokkolaan ja se ei ollut mielestäni koti. Tunsin kotipaikkakuntani kotina, mutta voiko niin suurta aluetta sanoa edes kodiksi ? En tuntenut silloin laitostakaan kotina, joten minä mietin silloin paljon. En päässyt lopputulokseen. 

Nyt olen taas miettinyt sitä. Onko laitos kotini ? Täällä tunnen olevani turvassa, täällä on tavarani, nukun täällä yöni. Mutta tämä on ohjaajien työpaikka, voiko työpaikka olla minulle koti ? Vai onko kotini äidin luona. En tunne oloani turvalliseksi, siellä on vain vähän tavaroitani, mutta siellä on äitini. Kumpikaan ei tunnu kodilta tarpeeksi. Voinko olla ihminen, jolla ei ole kotia ? Vai ajattelenko tätä liian paljon, miksen voisi sanoa vain laitosta kodiksi. Mutta se ei ole.. Enkä pysty sanomaan äidinkään asuntoa kodiksi. Tämä on liian vaikeaa.. Mutta kirjoittelen sitten, kun tulemme Himokselta. Tai no, sitten kun saan luvan. Keskiviikkona tulemme, mutta uskon pääseväni vasta torstaina koneelle.

Elämän salaisuus ei piile siinä, mitä sinulle tapahtuu, vaan siinä mitä teet sillä, mitä sinulle tapahtuu.