Jätät mulle pitkän kaipauksen

Oloni on jotenkin sairas. Fyysisesti vai henkisesti ? Vähän molempia itse asiassa. Fyysisesti kärsin kurkkukivusta, jonka laskettelu lahjoitti minulle pari päivää sitten. Henkisesti, hmm. Niin, en osaa oikein selittää. Tavallaan minulla on todella hyvä fiilis, mutta mieltäni kaivertaa asioita. Minun fiilistäni voisi kuvata tämä aforismi.

Pahinta pelkuruutta on se, että tietää mikä on oikein, eikä tee sitä.

Yksi anonyymi kysyi, että missä isäni on. Ajattelin jo vastata, kun rupesin miettimään, että olenko kertonut edes isästäni tänne yhtään mitään. Päätin sitten vastata ihan tähän, jos joitakin muita ihmisiä kiinnostaisi tämä toinen biologinen ihminen minulle. Ensinkin, en halua kertoa kaikkea. En pystyisi olemaan rennosti, jos tietäisin, että blogissani kaikkien ihmisten silmillä voisi olla asioita, joita en halua kertoa. Joten kerron jotain, ehkä kulissinomaisesti. Tämä on kuin laatikko, näytän ulkokuoren mutten sisältöä. Niinhän se yleensä meneekin näissä asioissa. En pysty kertomaan paljoa elämästäni. Jonkun verran vain.

Isä ei ole ollut lapsena elämässäni. Hän jätti äidin ennen, kuin tämä ehti edes synnyttää minua tänne maailmaan. Lapsena sitä ei hirveästi kaivannut isää, tietenkin perus kysymykset, missä isä on, ym. käytiin lävitse äidin kanssa. Joskus sain kortin jouluna iskältä, olin hyvin onnellinen ja säilytin sitä kirjahyllyssä näkyvällä paikalla. Se on vieläkin tallessa minulla laatikossa. Kirjoitin välillä kirjeitä hänelle, vastauksia ei tullut vaikka kuinka aina odotin oven edessä postinkantajaa. Hän oli luvannut äidille näkevänsä minut jossain vaiheessa, lupaus ei toteutunut lapsena. Opin elämään ilman isääni, mihin minä häntä ? Minulla oli äiti.

Sitten vitosluokalla, kun olin hyvin kiinnostunut isästä minä kirjoitin kirjeen. Kerroin mitä minulle kuului, mistä asioista tykkään ja miten koulu sujuu. Toivoin vastausta ja toiveeni toteutui. Niin alkoi meidän kirjeiden vaihtaminen. Olin hyvin onnellinen saatuani vihdoinkin jonkinlaisen välien lähentymisen isäni kanssa. Joten jossain kohtaa tietenkin joululahjojen antamisen jälkeen ja monien kirjeiden jälkeen tuli kysymys molempien huulille, milloin näemme ? Päätimme tehdä sen kesällä. Kesällä siis matkustin äitini ja siskoni kanssa Lappiin tapaamaan iskääni. Se oli tavallaan hyvin vaivaannuttavaa. En tuntenut koko ihmistä, joka tuli halamaan minua. 

Sen jälkeen uteliaisuuteni päättyi, kun olin nähnyt hänet. Isäni uteliaisuus kasvoi, valitettavasti. Siitä lähti kirjeet, joihin tällä kertaa en vastannut. Hän sai puhelimen ja alkoi pommittaa minua tekstiviesteillä. Sen takia vaihdoimme puhelinnumeroni salaiseksi viime kesänä.