Elämästä katoaa se todellinen puoli

Aikamoinen viikonloppu äitini luona täytyy vain sanoa.. En rupea nyt kertomaan kaikkea, mutta voin sanoa, että ihmissuhde koukeroita jotka ovat jumittaneet, uusia ajatuksia elämästä, vastuun ottamista ja tänään on vain sunnuntai masennusta. Perjantaina oli Twilight Aamunkoi osa 2, joka mentiin katsomaan kavereiden kanssa. Se oli niin ihana, mutta kirja on tietenkin parempi. Rupesin siellä heti itkemään lopussa, kun tiesi että se loppuu siihen. Jonnukin rupesi itkemään, kun huomasi minunkin itkevän. Ketjureaktio. Mutta pistän muutamia kuvia, joita on vähän sen takia, koska en voi pistää niitä pahimpia kuvia minusta ja kavereista. Järkyttyisitte. Pidetään tälläinen kulissi minun ja kavereiden yllä, eikös.

                            

Se oli kiva ilta, kaikkea tapahtu ja niin edespäin. Mun pitäisi ryhdistäytyä tekemään läksyjä, mutta nytkin vain istun koneella löhö asennossa ja kuuntelen musiikkia. Hiukseni ovat sekaisin nutturalla, meikkini on vähäinen ja collarit jalassa. Nopeasti suihkutettu deodorantti ja huulirasvan yksi kerros. Kulunut kynsilakka ja ponnarin jättämä jälki kädessä. Edessä maisema, joka avaa taloja silmiini. Lämpimiä koteja, yksinäisiä rouvia, koiran omistajia. Korvissani soi Zen Cafen soinnut ja vakava ääni. Päänsärky korvia huumaava ja katse kiertää huoneessa. Sievä sekasorto vallitsee, mutta pudistan vain päätäni. Pyyhke viskattu lattialle ja siinä se saa pysyä. Sormet rummuttavat näppäimistöä ja miettivät kuumeisesti mihin näppäimiin koskevat. Mitä haluaa kertoa ja mitä ei. 

Tunnen olevani ilman päämäärää ja haukotus iskee. Harakka sivahtaa ohi ja kanan tuoksu leijailee huoneeseeni. Varjoni näyttää teiniltä, joka juo kahvia aamuisin ja huutaa äidille. Mutta minä en ole sellainen, en ole samanlainen kuin varjoni joka on ilkeämpi kuin minä. Varjoni voisi nauraa kiusaamiselle ja haukkua hiuksiaan vain sen takia, että muut kehuisivat niitä. Mutta minä en ole sellainen. Ajatuksia leijailee mielessäni ja saan yhden kiinni. Se sanoo vain, että huomenna pitää palata laitokseen. Revin ajatuksen kahtia ja jätän sen pöydälle. Vasta huomenna, vasta huomenna minun täytyy muista se. Pakotan ulkoilmaa tulemaan sisään, minun keuhkoihini. En muuten kestä. Kissa hypähtää pöydälle ja tuijottaa intestiivisesti silmiini. Silitätkö vai et, olen valmiina. Toinen kissa kävelee näppäimistön läpi haukkaamaan ulkoilmaa, joka oli tarkoitettu minun keuhkoilleni. Ei sillä ole väliä. Kaksi ihmistä kävelee tiellä ja minua naurattaa. Minua naurattaa koko elämä. Nauran yksin huoneessani, ääni kaikuu ja kaikuu. Se ei hiljene vielä, se haluaa elää. Nauran.

Hiljaisina aamuina
Kun herään varhain vuoteesta
Saatan oudon tunteen kokea
Tyhjä kohta minussa
Ja makuuhuoneen nurkassa
Tuntuu muutoksia kaipaavan