Ei ole ensi kerta tää, tuskin viimeiseksi jää

Joskus ihmisten kanssa vain välit viilenee. Joskus asiaan voi vaikuttaa, toisinaan taas ei. Minulla on viilennyt moniin ihmisiin välit, joko sen takia, että olemme liian erillaisia tai sitten ei vaan jaksa pitää yhteyttä, vaikka ihminen olisikin mahtava. Joskus joku ihminen voi olla sinulle koko elämä, kun muutaman kuukauden päästä te ette edes juttele. Joskus välimatkakin vetää erilleen ihmisiä, kumpikaan ei jaksa panostaa. Missä nähdään, puolimatkassa vai jommalla kummalla. 

Itse olen haikealla mielellä siitä, että niin monet laitoskaverini ovat jääneet elämässäni taakse. Emme enää tapaa, ehkä kaupungilla saattaa nopeasti vilahtaa ohi jos hyvä tuuri käy. Liikumme nykyään ihan eri piireissä ja en ole muutamasta edes varma, että missä he ovat. Se on jotenkin sääli, sillä he olivat mahtavia ihmisiä jokaikinen.

Nyt minusta tuntuu, että rupean jo nyt etääntymään laitoskavereistani täällä laitoksessa, missä olen tällä hetkellä. Tunnen oloni nyt liian usein ärsyyntyneeksi ja levottomaksi henkisesti, joten minun täytyy piiloutua välillä heiltä, etten satuta heitä. En halua huutaa ja raivota heille, vaikka pinnat ovat välillä todella kireällä. Huomaan kyllä, että tunteeni ovat koko ajan pinnassa. Yhdessä hetkessä tekisi mieli huutaa kavereille, toisessa hetkessä maata vain maassa kyyneleet poskilla kun taas yhtäkkiä tunnen olevani niin iloinen, että voisin vain nauraa kaikelle.