Istun normaalisti sängyn päällä ja odottelen taxin kaahaamista pihaan. Musiikki soi taustalla ja saa jalkani hytkymään sen tahdissa. Minulla on erittäin hyvä fiilis ja hymyilen vain tyhmästi katsoessani lumista talvimaisemaa ikkunasta. Yhtäkkiä kännykkäni värisee taskussa ja päästää ilmoilleen musiikkia, joka sotkee itsensä taustamusiikin kanssa. Kaivan tottuneesti kännykän ja mielessäni pyörii vain mitä tekisin tänään. Luulen näkeväni näytöllä kaverini nimen, mutta olen väärässä. Puhelimessani vilkkuu nelikirjaiminen sana ja joudun shokkiin. Mitä, miksi. Katson vain puhelinta kädessäni. Se soittaa musikkia yksinään ja minä vain katson sitä järkyttyneenä. Miksi soitat minulle, äiti..
En vastaa. Annan puhelimen vain soida ja odotan musiikin loppuvan. Työnnän sitä kauemmas pois minusta ja hyvä fiilikseni on poissa. Miksi ? Miksi ihmeessä hän soittaa nyt. Mitä on tapahtunut. Sitten muistan. Käydessäni siskolla juhlistamassa synttäreitä ( mikä oli aikamoinen kokemus sinänsä, sillä en ollut nähnyt häntä pitkään aikaan ) olimme jutelleet siitä, miksen ole äitiin tekemisissä. Sanoin, että äiti katkaisi välit. Nyt äiti soittaa minulle ja haluaa varmaan kertoa, että haluaisi olla yhteyksissä minuun. Silmäni pusertuvat tuskasta, miksi hän juuri nyt.
Taxissa istuessani kännykkä piippaa tekstiviestistä. En uskalla avata sitä. Tiedän sen olevan äidiltä. Pidän puhelinta kourassani ja katson kuinka, kännykässäni palaa pieni valo tekstiviestin merkiksi.
Annan kavereiden lukea viestin ensin ja kysyn sitten, minkälainen se oli. Kaverit ovat vähän hiljaisia asian suhteen, mutta en uskalla lukea sitä itse.
Kunnes illalla kerään rohkeuteni isoksi möhkäleeksi pelkoa vastaan ja avaan viestin. Hengitän kerran sisään ja luen sen. Sisälläni avautuu tunteita, kaipausta. Mutta murskaan sen tuskalla.
En halua kuulla, kuinka hän kaipaa minua. Ei kiinnosta.
Ei ole mitään syytä vastata sille juopolle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti