Se tietää vain surua ja murheeksi käy

Mä olin eilen ostelemassa joululahjoja viidelle kaverilleni, aika kului aika nopeasti siinä ettiessä. Olin muutenkin ihan yksin täällä nuorena, kaikki muut olivat lähteneet lomille. Onneksi ohjaaja oli yksi rennoimmista, joten ei ollut mitenkään epämiellyttävää viettää hänen kanssaan aikaa. Eilen illalla rupesin miettimään väkivaltaa, miksi ihmeessä ihmiset sitä käyttävät. Jääkö siihen koukkuun, jos koittaa sitä vai kauhistuuko jotkut heti ensimmäisen kerran jälkeen ja eivät pysty sen jälkeen tekemään mitä väkivaltaista ? Itse en ole ikinä lyönyt ketään turpaan, en ikinä. Olen minä kyllä välillä vähän väkivaltainen, valitettavasti. Olen kyllä yrittänyt päästä kaikesta väkivallasta irti, mutta joskus hyvin suuttuessani voin tehdä jotain.
Muistan esimerkiksi, kun erosimme exäni kanssa emme jutelleet eron syystä. Viikko eron jälkeen menin juttelemaan hänen kanssaan, mutta eihän se hyvin päättynyt. Hän kertoi, että ei tykännyt luonteestani ja sen takia, halusi erota minusta. Minua alkoi suuttuttamaan hänen käytös, sillä hän oli puhunut minusta paljon paskaa seurustelusuhteemme aikana. Hillitsin kyllä tunteeni ja yritin jutella normaalisti. Kun poika yhtäkkiä sanoi, ettei halua enää jutella ja hän vain lähti kävelemään pois päin, minä huusin hänelle että, onko kivaa puhua musta paskaa. " Vitun huora ", poika huusi vain takaisin, josta hermostuin hyvin paljon ja juoksin häntä kohti nyrkki tulossa hänen poskeaan. Hän sai käännettyä sen jotenkin pois, mutta olimme maassa ja minä tukistin häntä ja huusin, että hän ei saa ikinä kutsua minua huoraksi. Onneksi ohjaaja tuli väliin, minä juoksin kyllä pakoon ja itkin monta kertaa käytöstäni. Se oli ensimmäinen kerta, kun olin ihan oikeasti yrittänyt satuttaa fyysisesti jotakin ihmistä todella pahasti. Onneksi vain tukistin, mutta myönnän, että käytökseni ei ollut sopivaa. Olin tyhmä, hyvin tyhmä. Kadun sitä hyvin paljon, mitä minä tein.

 

Toivottavasti minusta ei tullut nyt väkivaltaista kuvaa, sillä en ole yleensä väkivaltainen. Tietenkin kaikki leikillä vähän potkimiset ja läpsäykset, niitä välillä voin käyttää. Ei silloin kyllä yleensä ketään satu, mutta joskus sattuu kyllä jotakin. Se on vähän epämukava tilanne. Mutta tälläinen minä olen.

Välillä musta tuntuu vähän oudolta kirjoittaa tänne. Miksi joku lukisi näitä, eihän siinä ole mitään järkeä. Haluaisin kertoa vain iloisista asioista ja kertoa itsestäni vain hyviä puolia, mutta minun on pakko kertoa huonojakin puolia. Se on vähän valitettavaa.
 Voitte itse kyllä muodostaa minusta mielipiteenne, ihan vapaasti. Voin olla viisas, tyhmä, ajatelematon, kaunis, outo, mukava, ihan mitä vain haluatte. Voitte tehdä minusta omanlaisenne kuvan ja päättää, että sellainen minä olen. Valitettavasti se ei välttämättä ole oikea kuva minusta, mutta onko sillä väliä ? Ette välttämättä ikinä tule minua näkemään, valitettavasti. Joten voittehan te kuvitella minusta ihan mitä haluatte. Olisi joskus kiintoisaa kuulla, miltä minä kuulostan. Ei ole pakko kertoa, en halua pakottaa ketään siihen. Kaikilla voi olla oma mielipide, jota ei halua kertoa. Tai sitten ette osaa oikein kuvitella minua ja muodostaa minkäänlaista kuvaa minusta. Ei se haittaa.

Minäkin valvon, enkä unta saa.
Elämä moukaroi ja pirstaleina täytät paikan ruudukossa.
Rivi vaakaan, viisi kirjainta.
Elämä lyö sun päätä vastapalloon.
Reilu kauppa: pyörit arpakuutioina pelilaudalla.