jotain tarttis vielä, muuten ihan okei

Hei anteeksi, etten ole kirjoittanut. Musta tuntuu, etten mä jaksa kertoa itsestäni, siitä mitä minä olen tehnyt. Haluan kertoa vain tunteistani, en jaksa enää kertoa yksityiskohtaisesti päivistäni. Rupean panostamaan enemmän kertomaan tunteisiin. Tietenkin minä kerron jos jotain on tapahtunut, sellaista mitä ei yleensä tapahdu. Viime viikolla en kirjoittanut, koska olin meno- ja tietokonekiellossa. Erosin myös.. Se sujui riitaisesti ja minulla meni paljon nenäliinoja, joihin kuivasin kosteita silmiäni, joista valui kyyneleitä poskille. Mutta meidän pitää säilyttä välimme, pitää ajatella muitakin nuoria siinä talossa. Ei kukaan kestäisi sitä, jos haukkuisimme toisiamme siellä huutaen. On vain pakko kestää, katsoa vain eteenpäin. Ehkä mä joskus löydän sellaisen ihmisen, joka arvostaa mua oikeasti. Musta tuntuu, että sellainen on aika vaikea löytää. Kaikki ihmiset tuntuu niin lapsellisilta. En tiedä miten sen selittäisin paremmin, mutta he ovat sellaisia ihmisiä, joiden kanssa en voi keskustella syvällisesti. Mä kaipaan sellaista ihmisistä elämääni. Mutta pitää vain odottaa, se voi tulla vastaan milloin vaan. Ihan odottamatta. Mutta voin nyt pistää kuvia viime viikolta. Sain muuten työpaikan maatilalta, jossa olimme yhden nuoren kanssa työharjoittelussa viikon. Olimme kuulemma niin hyviä, joten hän kysäisi, että haluaisimmeko tulla vielä töihin. Suostuimme tietenkin ilomielin.

 Halusin nukkua lattialla, jota ohjaajat ei ymmärtänyt yhtään

Mun mieliala tällä hetkellä on aika hyvä, tai siedettävä. Odotan, että siskoni tulisi ja värjäisi hiukseni punaisiksi. Tällä hetkellä väri on haalistunut ja nämä ovat tälläiset ruskeanoranssinpunaiset. Mutta kirjoittelen sitten taas kun tuntuu siltä. Kirjoitan varmaan ihan vain itselleni, mutta mikäs sen parempaa.