perjantai 21. joulukuuta 2012

Minä en usko meihin

Mulla on rentoutunut ja aika hyvä fiilis tällä hetkellä, vaikka mä en yhtään tiedä mitä mä tekisin muutaman asian suhteen. Eilen sain todistuksen ja keski-arvo oli 8,3 johon olin tyytyväinen. Laitokseen tullessani meidän piti lähteä heti laskettelemaan, joten puin lasketteluvaatteet päälläni muiden tehden samoin ja tungimme autoon, jossa ei jäänyt yhtäkään vapaata paikkaa. Vanhimmat eli minä ja kaksi poikaa ryntäsimme takapenkille ja nuoremmat menivät keskelle ja ohjaajat valtasivat etupenkin. Matka sujui ihan hyvin, mutta laskettelu paikalle saapuassamme huomasimme harmiksemme, että se aukeaa vasta parin tunnin päästä, mutta meillä ei ollut aikaa odotella siihen asti, sillä laitoksessa alkaisi illalla joulujuhla ja siihen pitäisi valmistautua. Monet nuoret alkoivat syyttää ohjaajia siitä, että nämä eivät tarkistaneet aukioloaikoja. Ohjaajat pahoittelivat tapahtunutta ja niinpä suuntasimme uimahalliin poikien pyynnöstä. Minä ja nuorempi tyttö jäimme kahvioon istuskelemaan, sillä meitä ei huvitanut uida. Latasin puhelimeni tyhjää akkua ja naureskelin nuoremman tytön kanssa, siinähän se aika menikin. Kun lähdimme takaisin laitokseen, autossa syötiin kylmää makkaraa ja trippejä, sillä emme olleet ehtineet mennä paistamaan niitä minnekkään. Ohjaajat vain naureskelivat asialle ja muutkin nuoret olivat jo hyvällä tuulella, vaikka lasketteleminen epäonnistukin.
Laitokseen päästyämme menimme nuoremman tytön kanssa saunaan, jonka jälkeen menimme valmistauduimme juhlaan. Kuivasin märkiä hiuksiani ja puuteroin punaista nenääni. Laitoin legginsit jalkaani ja kuuntelin Zen Cafen levyä. Olin iloisella tuulella ja naureskelimme vain kovaan ääneen nuoremman tytön kanssa. Joulujuhlan aloitimme syömällä jouluruokaa, jonka jälkeen oli pieniä kisoja nuorten välillä. Kisassa tuli tasapeli, johon molemmat joukkueet olivat tyytyväisiä. Kaikkien kasvoilla oli hymy ja minullakin oli todella hyvä olo. Joulupukki tuli ja jokaisen nuoren piti käydä hänen sylissään. Viimeisenä minäkin sipsutin siihen valokuvattavaksi. Joulupukki jakoi lahjat ja kaikki rupesivat repimään käärepapereita niiden päältä, että selviäisi sisältö. Minä sain toivomani päällyskynsilakan, hajuveden ja lompakon. Kaikki myös saivat suklaarasian, kalenterin ja lahjakortin Lehtikuningaaseen, josta voi tilata oma ohjaajan kanssa jonkun lehden vuodeksi eteenpäin. Laitoksen yhteiseksi lahjoiksi tuli lautapeli Scrabble ja joku pleikka peli, jota pojat pelasivat heti innoissaan. Joulupukin käymisen jälkeen syötiin pipareita, joulutorttuja ja muita herkkuja keskustelun lomassa.
Pitkästä aikaa voisin laittaa tänne kuvan itsestäni, vaikka tämä onkin vähän huono kuva minusta. Olen siis lyhentänyt hiuksiani, sillä toinen puoli oli pidempi kuin toinen. Minulla oli siis puolitoista vuotta sitten toisella puolella siili eli ihan lyhyt hiuksi. Kun se sitten kasvoi, minun piti leikata molemmat puolet yhtä pitkiksi. Odottelen tällä hetkellä vain sitä, että pääsisin lomille, joka tapahtuu sunnuntai aamulla. Ohjaaja juuri soittaa takaani kitaraa ja laulaa hyvällä kantavalla äänellä. Hän on yksi lempi ohjaajistani ja tykkään todella paljon aina, kun hän laulaa, vaikka en sitä yleensä myönnäkkään hänelle. Hänen kanssaan heittää usein läppää, mutta kyllä hänestä löytyy syvällisempikin puoli. Mutta taidanpa istua kuuntelemaan hänen soittoaan, sitä ei aina kuule. Mutta hyvää joululomaa, eikös se kaikilla ole jo alkanut vai ?

6 kommenttia:

  1. Olet todella kaunis, olen vähän kateellinenkin. :) Hyvää joulua ja parempaa uutta vuotta 2013.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei tarvitse olla kateellinen c: kiitos samoin sinulle !

      Poista
  2. Hyvää joulua sulle!
    kirjotat muuten tosi hyvin!:)mistä oot ostanu noin kivat housut?,tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinulle ! Kiitos paljon c: Ja Big Bointista pari vuotta sitten ostin (:

      Poista
  3. Oot tosi kaunis!
    Rauhaisaa jouluu sullekki! <3

    VastaaPoista