Ja kaikki anteeksi

Istun autossa ohjaajan kanssa, joka on eri talosta. Hän yrittää jutella, minä vastailen lyhyesti. Voisin minä toki kertoa kaikenlaista turhaa, mutta miksi ? Minua ei huvita juuri sillä hetkellä. Haluaisin vain olla hiljaa, mutta ohjaaja yrittää virittää keskustelua. Lyhyet vastaukseni saavat hänet pian luovuttamaan ja kirjoitamme niin kuin sopimuksen siitä, että molemmat ovat hiljaa. Saan vaipua ajatuksiini ja kadota kauas pois siitä hetkestä. Muistelen asioita ja mietin tulevaa, kun ohjaaja yrittää taas jutella. Sopimus purettu, ajattelen ja vastaan myhäisemällä, joka ei ilmaise itse asiassa mitään. Minua suututtaa, ettei hän tajua olla hiljaa. Hiljaisuus tulee taas yhtäkkiä ja keinuttaa minut pois siitä liikkuvasta autosta. Näen hämärästi autot, jotka sujahtavat ohitsemme. He menevät jonnekkin, mutta minne ? He tuntevat jotain, mutta mitä ? He ajattelevat jotakuta, mutta ketä ? Kysymykset pyörivät päässäni karusellia ja tunnen itseni vähän väsyneeksi. Yhtäkkiä tajuan taas ja kuulen, että ohjaaja puhuu. Hän selittää jotain ja alkaa nauramaan. Naurahdan, kai se on kohteliasta. Myöntelen hänen juttuja ja naurahdan silloin kun hänkin. Mutta minua ei vain yksinkertaisesti huvittaisi. Pidän automatkat yleensä ajatuksenkokoamis aikana, mutta kaikki ihmiset eivät ajattele samalla lailla kuin minä. Se voi olla ärsyttävää, mutta kyllä minä ymmärrän, että jotkut voi puhua, koska heillä on tylsää tai he haluavat olla kohteliaita. Mutta miksi ihmiset eivät ikinä kysy ensin, että haluaako kyseinen ihminen puhua turhanpäiväisiä asioita ja kuunnella kuinka toinen selittää eilisen tapahtumia. Miksei kukaan kysy ? Mielummin saatetaan toinen noloon tilanteeseen ja molemmilla on vaivaantunut olo, eikä kumpikaan tiedä pitääkö olla hiljaa vai puhua. Mutta jos puhuu ja sen jälkeen alkaa taas hiljaisuus, se on hyvin vaivaantunutta. Minua ei huvittanut puhua, miksei ohjaaja ymmärtänyt ? Välillä täytyy vain olla hiljaa.