Kun olet murheellinen, katso sydämmeesi ja huomaat että itket sitä mikä on tuottanut iloa.

Aluksi haluan hehkuttaa uudesta lävistyksestäni. Niin, minähän halusin ensin sen tonguewebin eli kielen alle olevaan jänteeseen. Mutta valitettavasti minulla se oli liian pieni, joten otin smileyn. Olen silti ihan tyytyväinen, ehkä ensin vähän ärsytti, mutta kyllä tämäkin kelpaa.

Olen nyt hengaillut syyslomalla kavereiden kanssa ja kuluttanut aikaani turhilla asioilla. Tänäänkin en ole tehnyt mitään järkevää. Leiponut, lukenut kirjan loppuun ja siihen se sitten loppuikin. Mutta en tunne siitä huonoa omatuntoa, kyllähän välillä pitää rentoutua. Mutta mun huonosti nukutut yöunet, herkuttelut ja tietokoneelle oleminen alkaa tuntua jo. Pääkipu on järkyttävä välillä, väsyttää liikaa ja herkut näyttää oksettavilta. En taida ikinä oppia miten kannattaa toimia lomalla. Mutta mulla on ollut onneksi melkein koko ajan hyvä olo. En ole ahdistunut melkein mistään, mutta nyt kun ajattelee maanantain laitokseen palaamista olo tuntuu heti pettyneeltä. Niin pian taasko mun pitää palata sinne kidutukseen. Enkö voisi pysyä kotona vielä kauempaa ? Vastauksen kyllä tiedän itsekkin. Laitokseen palaaminen kotilomilta on aina niin surullista. Tekisi mieli vain jäädä jonnekkin nurkaan kyhjöttämään ja näyttää keskaria laitoksen ohjaajille. Mutta ei, kilttinä tyttönä pitää vilkuttaa kodille ja mennä taas paikkaan, jossa asut, mutta mikä ei ole sinun kotisi. Vaikka olen ollut siellä jo puolitoista vuotta, en vieläkään sano sitä kodiksi. Kyllä se on mukava paikka, mutta ei varmaan kodin arvoinen. 

Olen kyllä tehnyt siitä koko ajan minun tyylisempää, kuten noista julisteista voi havaita. Koko huoneeni on siis täytetty julisteilla. Kaikki seinät ja koko katto. Lattialle en ihan viitsinyt pistää. 

Mutta nyt kun mä ajattelen sinne paluuta, mua rupeaa heti ahdistamaan. Kyyneleet alkaa tulla ja olo ei tunnu enää niin hyvältä kuin äsken. Miksi minun pitikään ajatella sitä paikkaa jo nyt, vaikka menen sinne vasta maanantaina. Minut pakotetaan paikkaan, jonne en halua. Miten ystävällisestä. Kyllä minä ymmärrän, että elämässä pitää kohdata vastoinkäymisiä, mutta minusta tuntuu, että laitoksessa oleminen alkaisi jo riittää minulle. Siellä on joskus hauskaa ja mukavaa, mutta silti se ei voi korvata kotia. Ei milloinkaan. Jos joku yrittää sitä, voin sanoa suoraan, että vittuunnun hänelle. Vaikka hän yrittäisi olla ystävällinen siinä asiassa, minä en silti halua ajatella laitosta kotina. Koti on koti ja laitos on laitos. Sillä selvä. 

Ihminen on henkisesti täysikasvuinen                                                 vasta sinä päivänä, jolloin hän                                                   lakkaa uskomasta, että hänen                                                   pitää kysyä muilta, mitä mieltä                          hän saa olla.