Jos hyppään, osaanko lentää

Hyvin menee, oli aika outoa palata laitokseen syysloman jälkeen. Olisin ekaksi halunnut vain juosta karkuun, kun näin laitoksen valkoisen ulko-oven, mutta en silti juossut. Olen nyt taas tottunut tähän laitokseen rytmiin. Mutta onhan sitä vähän huolen aiheitakin ollut, olen jäänyt yhdestä asiasta kiinni ja nyt mietitään miten jatketaan asiassa eteenpäin. Minulta tultiin ensin kysymään, että olenko tälläistä tehnyt. Ohjaajat olivat siis kuulleet huhuja, laitoksessa kaikki asiat leviää aika nopeasti.. Kielsin ensin kaiken kiiväästi ja pudistin vain päätäni. Oma ohjaajani korosti rehellisyyden hyviä puolia ja sanoi, että jos nyt valehtelisin aivan kirkkailla silmillä ja myöhemmin selviäisi, että olen valehdellut niin siitä asiasta hän olisi hyvin pettynyt ja luottamusta lähtisi heti kuin tuhkaa tuulen. Mietin tätä huoneessani kymmenen minuuttia ja keksin kirjoittaa lapun, jossa myönsin tekoni. Vein sen toimistoon ja oma ohjaajani oli vähän tyytyväisempi, että myönsin asian. Tietenkin hän oli pettynyt, että olin tehnyt jotain kielettyä. Olen yleensä se järkevä ja fiksu, joten pienetkin töppäykset tuntuvat minusta kamalilta. Haluan pitää luottamuksen. Nyt kaikki luulevat, että pidän luottamuksen sen takia, koska olen niin kiltti ja en uskalla tehdä mitään. Mutta ajatelkaa asiaa tältä kantilta, jos menetätte luottamuksen ette pääse lomille, ette kavereita tapaamaan, ette välttämättä edes lenkille. Sinua epäillään joka asiasta ja kun muut nuoret lähtevät ohjaajien kanssa vaikka uimahalliin, niin sinä et pääse mukaan. Et saisi mennä tietokoneelle, puhelin voitaisiin ottaa pois. Elämä olisi yhtä helvettiä. Joten sen takia yritän pitää  itseni fiksuna, että ohjaajat voivat luottaa minuun.

Olen pahoillani, en voi enää kirjoittaa. Puolen tunnin konevuoroni on päättymässä, seuraava odottaa jo vuoroaan.