Välillä tulee niin ahdistunut fiilis, ihan pienestä. Se on aika kamalaa välillä, sillä mä olen todella herkkä. Myönnän sen. Sitten kun edes vähänkin hankala tilanne, tunteet purkautuu yli. Yleensä vain kysyn pääsenkö lenkille, sillä silloin saan olla yksin. Jos olo on erityisen suuttunut, juoksen niin lujaa ja niin kauan kuin pystyn, että sen jälkeen tilalle tulee vain uupumus. Jos olo on vain ahdistunut, sitä yleensä vain laahustaa eteenpäin ajattelematta kummempia ja kuuntelemalla kappaleita mitä nyt sattuu puhelimesta tulemaan.
Välillä taas käperryn sängyn ja seinän väliin istumaan. Tuijotan vain eteeni kyyneleiden valuessa sylissäni olevalle tyynylle. Minulla on siis eräs valkoinen tyyny, johon yleensä vuodatan kyyneleeni. Se on jo hieman mustunut meikeistäni, mutta en huomioi sitä. Kun olen itkuni hoitanut, menen vain vessaan ja pyyhin valuneet meikit. Pistän hieman puuteria punaiselle nenälle ja lähden yleisiin tiloihin. Kukaan ei yleensä kysele, vaikka useimmat voivatkin huomata, että olen itkenyt. Olen huomannut, että itken todella usein. Itken onnesta, ahdistuksesta, surusta, stressistä.. Melkein kaikesta. Välillä se voi olla hieman outoa. Muistan kun yksi viisivuotias tyttö esitti tanssiesityksen isolle yleisölle ja minä itkin vuolaasti katsomossa. Miksi ? Mielestäni tyttö oli niin rohkea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti